Turku on näkynyt upeasti maailmalla 2024 🤩📸 ⭐Turun kulttuuri ja osaaminen sekä saaristo ovat herättäneet laajaa kiinnostusta kansainvälisessä mediassa vuoden 2024 aikana, julkaisuissa kuten The Telegraph, Financial Times, The New York Times, Forbes, Metro ja lukuisissa arkkitehtuurijulkaisussa sekä matkailu- ja lifestylemedioissa. Ne ovat tavoittaneet yli 200 miljoonaa lukijaa verkossa ympäri maailmaa. ⭐Toimittajia ovat innostaneet muun muassa arkkitehtuuriaiheet kuten Historian ja Tulevaisuuden museo ja uusi musiikkitalo Fuuga. Lisäksi etenkin saariston kauneus, alueen vastuullisuus, luonto, sauna, paikallinen ruoka ja tapaamiset alueen yrittäjien kanssa ovat hurmanneet vierailijamme. 🙌 –Turun kansainvälisen viestinnän kärjet eli edelläkävijyys ilmasto- ja luontotyössä sekä Turun panostukset kulttuuriin ovat meitä muista kaupungeista selkeästi erottavia ja kiinnostavia kärkiä – ja ne on noteerattu kansainvälisessä mediassa tavoitteiden mukaisesti eli erinomaisen hyvin. Olemme todella tyytyväisiä näkyvyyteen jo tässä kohden. On ollut hienoa edistää Turun näkyvyyttä yhdessä Visit Turku Archipelagon kuin todella monien turkulaisten ja myös saariston toimijoiden kanssa, sanoo Turun viestintäjohtaja Saara Malila. Visit Turku Archipelagon viestintä- ja pr-päällikkö Heli Nieminen kertoo, että alueella vierailleen median edustajien palaute on ollut kerta kerran jälkeen todella positiivista. – Eräskin erittäin kokenut matkailutoimittaja huokasi lähtiessään, että ”This is a gem”, eli että tämä paikka on helmi. Hän kehotti meitä markkinoimaan kaupunkiamme ylpeänä, sillä päivän mittaiseen vierailuunkin saa helposti mahtumaan sekä historiaa, kulttuuria, luontoelämyksiä että hyvää ruokaa. 👉https://lnkd.in/djfyaK5q
About us
Nyt, ikuisesti, Turku. Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla. * * * I Åbo görs historia även idag. Åbo är en trivsam och karismatisk universitetsstad som förnyas och växer kraftigt. Målet för staden är att på ett hållbart sätt främja stadsbornas livskvalitet och stadens näringsliv. * * * Turku keeps making history even today. The comfortable and charismatic university city evolves and grows boldly with the aim of promoting business life and the citizens’ quality of life in a sustainable way. * * *
- Sivusto
-
https://www.turku.fi/
External link for Turun kaupunki - Åbo stad - City of Turku
- Toimiala
- Government Administration
- Yrityksen koko
- 5 001 – 10 000 työntekijää
- Tyyppi
- Government Agency
Sijainnit
-
Ensisijainen
-
Turku, FI
Työntekijät Turun kaupunki - Åbo stad - City of Turku
Päivitykset
-
Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen liitto ovat liittyneet kumppaneiksi Euroopan unionin maatalouspolitiikan uudistamiseen tähtäävään CAP-keskustelualoitteeseen. 🌾 Baltic Sea Action Groupin lanseeraama aloite korostaa maatalouden ratkaisevaa roolia aikamme suurimpien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen ja ruokaturvan ratkaisemisessa. 🌿 Turun kaupungille osallistuminen aloitteeseen on jatkumoa kaupungin työlle Saaristomeren hyvän tilan saavuttamiseksi ja alueen kestävän kehityksen edistämiseksi. 🌊 Lue lisää: https://lnkd.in/dyH_n7Pe
-
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Uudistuksen myötä lakisääteiset julkiset työvoimapalvelut yhdistyvät kuntien muihin työllisyys- ja yrittäjyyspalveluihin. Tutustu tarkemmin muun muassa vuodenvaihteen muutoksiin: https://lnkd.in/d9xBbxSe #työllisyys #te24 #tepalvelut24 #elinvoima
-
Turun Taideakatemian kuvanveiston opiskelijat ovat ideoineet Linnanniemen tulevan taidekaupunginosan betoniporsaille uusia mielikuvituksellisia muotoja. Käy tutustumassa! Linnanniemen betoniporsaat -näyttely on avoinna Taiteen talon Kellarissa vielä torstaihin 19.12. asti päivittäin klo 12-18.
Tervetuloa Linnanniemen betoniporsaat - Veistoksia liikenteenohjaukseen -näyttelyyn Taiteen talolle! Tutustu veistoksellisiin betoniporsaisiin ja äänestä omaa suosikkiasi. ✨ Näyttely avoinna 12.-19.12. päivittäin klo 12-18. Lisätietoa näyttelystä linkin takana. 👇 Kiitos yhteistyöstä Taideakatemia – Turun AMK ja opiskelijat, sekä lehtori Eero Merimaa! ✨
LINNANNIEMEN BETONIPORSAAT – Veistoksia liikenteenohjaukseen
kalenteri.turku.fi
-
Turun ilmastojoukkue on saanut jälleen uuden jäsenen 💚 Turkulainen sähköpyörien erikoisliike Onnipyörä työskentelee pyöräilyn lisäämisen ja pyöräalan kestävyyden eteen. Yritys haluaa madaltaa sähköpyörän kokeilemisen ja pyöräilyn kynnystä ja pitää materiaalit pitkään kierrossa huoltopalveluiden ja kierrätystoiminnan kautta. Tavoitteena on lisätä kestävää liikkumista kaupungeissa ja tätä kautta vähentää hiilidioksidipäästöjä. 🍃 ♻️🏞️ ”Vähentämällä yksityisautoilua ja lisäämällä pyöräilyä voimme yhdessä vähentää päästöjä. Isoja asioita saadaan aikaan pienilläkin arjen valinnoilla”, sanoo Onnipyörä Oy:n myymälä- ja verkkokauppavastaava Olli Merilahti. Lue lisää näistä hiilineutraalin Turun tekijöistä: https://lnkd.in/dmqFQ-3W Ilmastojoukkueeseen voivat liittyä kaikenkokoiset ilmastotekoja tekevät yritykset, yhteisöt ja organisaatiot, jotka toimivat Turun seudulla. ➡️ https://lnkd.in/dNJdrk6J #ilmastojoukkue #hiilineutraali2029 #Turku
-
Nyt, ikuisesti, Turku ♾️ (FI/SV) Suomen vanhin kaupunki täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Juhlavuodesta tulee kaikkien suomalaisten yhteinen kaupunkikulttuurin juhlavuosi. 🔸 Juhlavuoden suunnittelu alkaa heti vuoden 2025 alussa, jolloin turkulaiset kutsutaan ideoimaan juhlavuotta Taiteen talossa Turussa järjestettävään tapahtumaan lauantaista sunnuntaihin 25.–26.1.2025. Tätä seuraavalla viikolla käynnistyy koko alkuvuoden jatkuva tapaamisten ja työpajojen sarja eri alojen edustajien kanssa. 🔸 Kevään 2025 aikana juhlavuodelle luodaan konseptiehdotus sekä innostetaan turkulaisia, suomalaisia ja kansainvälisiä toimijoita suunnitteluun. Tavoitteena on, että jo ensi syksynä juhlavuoden ohjelmaa ryhdytään kokoamaan hankkeista sekä erilaisista juhlavuositeoista. 🔸 Juhlavuodelle on luotu oma tunnus, jossa on luku 800 yhdistettynä äärettömän symboliin (ꝏ). Juhlavuoden tunnus on kaikkien vapaasti käytettävissä, ja sen ääretön-muoto alkaa näkyä vahvasti Turun markkinointiviestinnässä. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan suunnittelemaan juhlavuotta: https://turku.fi/800 * * * Nu, för evigt, Åbo ♾️ År 2029 fyller Finlands äldsta stad Åbo 800 år. Jubileumsåret blir ett för alla finländare gemensamt jubileumsår för stadskulturen. 🔸 Jubileumsårets planering inleds genast i början av år 2025 då Åboborna bjuds in för att komma med idéer för jubileumsåret. Tillställningen ordnas i Konstens hus i Åbo, från lördag till söndag 25–26.1.2025. Därpå följande vecka startar en serie möten och workshopar med representanter för olika branscher, vilka pågår under hela början av året. 🔸 Under våren 2025 skapar man ett konceptförslag för jubileumsåret och entusiasmerar aktörer från Åbo, Finland och utlandet att delta i planeringen. Målet är att man redan nästa höst börjar sätta ihop programmet för jubileumsåret från projekt och olika jubileumsårsgärningar. 🔸 Man har skapat en symbol för jubileumsåret, i vilken talet 800 är kombinerat med tecknet för oändlighet (ꝏ). Jubileumsårets symbol står fritt till allas förfogande och dess oändlighetsform börjar synas starkt i Åbos marknadsföringskommunikation. Läs mera och anmäl dig med och planera jubileumsåret: https://turku.fi/sv/800
-
Print&Media on valinnut vuoden parhaat printit ja 🥁🥁🥁 Turun parkkimittaritaide on yksi niistä! 🎉 Raadin arvio kuuluu näin: ◾ Kulttuuriteko! Harmaasta on luotu värikästä usean taiteilijan voimin. Hieno päätös kaupungilta. ◾ Kaupunkilaisten arkea ilahduttavaa katutaidetta printtiteipeillä. ◾ Hyvin mietitty, kovaakin kulutusta ja töhryjä hylkivä materiaalivalinta. Muutimme tosiaan Turussa syksyllä 86 parkkimittaria katutaideteoksiksi teippaamalla harmaat pömpelit taideprinteillä. Projekti toteutettiin Turun kulttuurin kärkihankkeen, kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden ja museokeskuksen yhteistyönä. Kukin kuva-aihe on saanut innoituksensa ympäristöstä, jossa automaatti sijaitsee. Teokset ovat suunnitelleet taiteilijat Kati Immonen, Jade Järvinen, Matti Lankinen, Vesa Loikas ja Hans-Peter Schütt. Printtien tuotannosta vastasi KMG Turku ja Printworks. Hienoa, että taiteilijoiden ja tuottajien työ sai näin ansaittua tunnustusta! 👏 🥳 Print&Media Mainostoimisto KMG Turku #parhaatprintit #kaupunkitaide #Turku Lue tarkemmin ja katso kuvia teoksista Print&Median artikkelista: https://lnkd.in/d6p-eP28
Taidetta teipeillä
pmlehti.fi
-
Turun kaupunkitutkimusohjelman uudeksi johtajaksi on valittu tekniikan tohtori ja aluetutkimuksen dosentti Hanna Mattila. Turun kaupunkitutkimusohjelma on Turun kaupungin, Turun yliopisto - University of Turku ja Åbo Akademi University yhteinen ohjelma, jossa tehdään kaupunkien kehitystä koskevaa akateemista tutkimusta. Jo 15 vuotta toimineen ohjelman tavoitteena on vahvistaa alueellisen elinvoiman ja hyvinvoinnin lisäämisen tietoperusteita ja asiantuntijuutta sekä tuottaa kaupungille uutta tutkimustietoa päätöksenteon tueksi. https://lnkd.in/da2y9i5S
Hanna Mattila on Turun kaupunkitutkimusohjelman uusi johtaja
utu.fi
-
Turun kaupunki - Åbo stad - City of Turku julkaisi tämän uudelleen
🌍 Mahtavia uutisia: Visit Turku Archipelago on saanut Sustainable Travel Finland -merkin! 🌿 Visit Finland on myöntänyt meille Sustainable Travel Finland -merkin tunnustuksena pitkäjänteisestä vastuullisuustyöstämme. Tämä saavutus on tehty yhteistyöllä: alueellamme on 40 vastuullisuuteen sitoutuneen matkailutoimijan verkosto, joista yli puolet on jo STF-merkin saajia tai polulla sen saavuttamiseen. Viimeisin STF-merkin saanut verkostomme toimija on upea Örön linnakesaari. Keskeistä on myös yhteistyö Turun kaupunki - Åbo stad - City of Turku kanssa, joka on kestävien ratkaisujen kehittäjä ja ilmastotoimissa kansainvälisestikin tunnustettu edelläkävijä. "Visit Turku Archipelagon saama STF-merkki on ennen kaikkea osa destinaation johtamistyötä. Olemme tehneet paljon vaikuttamista, jotta olemme pystyneet sitouttamaan yritykset lähtemään mukaan STF-polulle", kertoo Visit Turku Archipelagon toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi. "STF-merkin saavuttaminen on meille tärkeä virstanpylväs, mutta työ ei lopu tähän. Olemme laatineet viisivuotisen kehityssuunnitelman, jonka tavoitteena on edistää vastuullisuutta ja haastaa yhä useampia toimijoita mukaan kestävän matkailun polulle. Haluamme toimia asian eteen myös kansainvälisesti." Kiitos Visit Finlandille ja kaikille yhteistyökumppaneillemme – teemme yhdessä tulevaisuudesta kestävämmän. 🌟 #SustainableTravelFinland #VisitTurkuArchipelago #matkailu #vastuullisuus #stf
-
Turun uusi musiikkitalo Fuuga hakee johtajaa. Tehtävään haetaan kokenutta musiikin ja tapahtuma-alan ammattilaista vastaamaan kumppanuuksiin perustuvasta toiminnasta, operatiivisesta johtamisesta sekä sisällöistä, jotka houkuttelevat moninaisia ja uusia yleisöjä. Haku tehtävään päättyy 15.12.2024. Tutustu tehtävään: https://lnkd.in/dejd85qf