Jenni Tuomisto’s Post

View profile for Jenni Tuomisto, graphic

Purpose-driven leader | Recommerce | Schibsted

Mitä pukinkonttiin tänä vuonna? Kiinalaista rihkamaa vai käytetty tavara? Käytetyn tavaran kauppa ja ultrahalpa rihkamakauppa ovat megatrendien kaksi ääripäätä, jotka ovat nyt meneillään samanaikaisesti. Tämä näkyy joululahjaostoksilla. Kyselyn mukaan lähes joka kymmenes suomalainen hankkii tänä jouluna lahjoja Temusta, koska edullinen hinta houkuttelee. Onneksi loppujoukko kokee Temun tuotteet niin heikkolaatuisiksi, ettei niitä voi antaa lahjaksi. Mone myös pelkäävät tuotteissa piileviä kemikaaleja ja monet välttävät Temua ympäristö- tai eettisistä syistä. Samaan aikaan käytettyjen lahjojen suosio on kasvussa: käytettyjen lahjojen antaminen on yleistynyt kahdessa vuodessa 20 %. Silti edelleen on lahjanantajia, jotka ajattelevat etteivät voisi antaa kierrätyslahjaa, koska se olisi noloa. Tämä on hämmentävää, sillä käytetty lahja on aina parempi vaihtoehto kuin halpa, kertakäyttöinen rihkama. Käytetyn lahjan osalta nolous on vain antajan päässä, sillä 94 % suomalaisista ottaa mielellään vastaan käytetyn lahjan. Parhaat ja kestävimmät lahjat ovat jo Suomessa tavaroiden jälkimarkkinalla - ei tilata Kiinasta ultrahalpaa. #KestäväKulutus #recommerce #SecondHand Tori.fi, Schibsted Suomi Oy Helsingin Sanomat

  • No alternative text description for this image
Niina Mikolanniemi (she/her)

Helping customers drive sustainability at Greenstep | Sustainability 💚 Business development 💚 Kindness

1w

Me ollaan jo useampi vuosi hankittu kaikki lasten lahjat Torin kautta. Lapset ovat saaneet toivomansa, ja oma tavara-ahdistus helpottaa <3

Anna-Mari Karhunen

Strategy I Business I Creativity I CXO I Organisational Change I Business growth I Business Coach I Facilitator

1w

Meillä pukinkonttiin menee uutta ja käytettyä/kierrätettyä, mutta laadukasta. Tämä ei tarkoita siis kallista, vaan harkittua lahjan saajaa ajatellen. Joulupukki jakaa myös elämyksiä, itse tehtyä ja palveluja.🎄✨

Kati Kirvesniemi-Ben Kerroum

#OpentoWork | Aspiring Environment/Climate Specialist 🌿Project Worker | Climate Change Mitigation | Biodiversity Conservation | Sustainable Development 🌍 Circular Economy | Research & Reporting |Content Management

1w

Meillä ostetaan sekä uutta että käytettyä pukinkonttiin. Uuden ostossakin panostamme laatuun ja siihen, että lahja tulee todellakin tarpeeseen ja suoraan käyttöön. 🤗

Noora Turtinen

Environmental engineering student dedicated to improving aquatic environments

1w

Me päätimme jo viime jouluna siskojen kanssa, että tänä vuonna kelpaa vain käytetty, itse tehty tai elämyslahja. Olemme muutenkin vähentäneet lahjarumbaa ja tavaran kerääntymistä lahjaringillä (secret sister).

Jonne Mäkikyrö

Helping retailers track and cut emissions @ Vaayu

1w

Mielenkiintoinen polarisaatio vastuullisuuden kannalta, mutta yhteisenä tekijänä Temun tuotteissa ja käytetyissä tuotteissa on edullisuus. Välillä pohdin, että kuinka paljon kiinalaisten halpatuotteiden ja secondhandin kasvua ajaa kohonneet elinkustannukset ja/tai diilinmetsästys kulttuuri, ja kuinka moni oikeastaan pohtii edes vastuullisuutta.

Päivi Raivio

Urban designer, placemaker / Co-founder of Parkly urban furniture company / Co-founder of RaivioBumann design studio / Winner of Helsinki Design Award 2022 / Leader in Placemaking Europe Network

1w

Käytettynä ostanut suurimman osan lahjoista jo useamman vuoden. Helpottaa todella paljon omaa tavara-ahdistusta ja ajattelen, miten hienoa on, että yhdestä tavarasta useampi saa vuorollaan iloa ja hyvää mieltä. Joululahjoja alan katselemaan hyvissä ajoin Torista ja hauilla löytyy hyvin täsmälahjat. Torista ostettu tänä vuonna mm. keittokirja, peli, pehmolelu ja vaatetta :) Myös kirppiskierroksilla löytyy hyviä lahjoja.

Matti Laakso

Consultant - Strategy & Employer Brand at Duunitori

1w

Käytettyä 🤝 Just ostin Torin kautta Brio-junaradan osia pukinkonttiin, kun Korvatunturilla viime hetken ruuhkat painavat kuulemma päälle ettei itse ehtineet valmistaa 😊

Tomi Oinonen

Laulava hummusmies - Baba Foods | Tomi Olavi

1w

Omalle lapselle pukinkonttiin (korvatunturin tietojen mukaan) lähti kierrätettyä tavaraa.

Sari Sarome-Nykanen, PhD.

Demystifying Circularity 🌱 Expanding capabilities by advancing Circular knowledge, Business Model Innovation, Operations Transformation⎮Orchestrator⎮Let's do this together⎮Global experience ⎮Internationally available 🌍

1w

Temustakin on mielenkiintoinen dokkari, eikä ole edes maksumuurin takana... ihan katsomisen arvoinen. https://www.mtv.fi/ohjelma/c0e2b2f74355cc060c63/totuus-temusta

See more comments

To view or add a comment, sign in

Explore topics