Suomen jääkiekkomaajoukkue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo miesten maajoukkueesta. Muista maajoukkueista on artikkelit Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue, Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue ja Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue.
Suomi
Lempinimi Leijonat
Liitto Suomen Jääkiekkoliitto
Kotiareena Nokia Arena[1]
Valmentaja Suomi Antti Pennanen
Eniten otteluita Raimo Helminen (331)
Eniten pisteitä Raimo Helminen (207)
IIHF-ranking 3. (27.5.2024)[2]
Ensimmäinen ottelu

 Suomi 1–8 Ruotsi 
(Helsinki, Suomi; 29. tammikuuta 1928)

Suurin voitto

 Suomi 20–1 Norja 
(Hämeenlinna, Suomi; 12. maaliskuuta 1947)

Suurin tappio

 Kanada 24–0 Suomi 
(Oslo, Norja; 3. maaliskuuta 1958)

MM-kilpailut
Kultaa 4
Hopeaa 9
Pronssia 3
Olympialaiset
Kultaa 1
Hopeaa 2
Pronssia 4
Mitalit
Vasemmalta: Janne Niskala, Mikko Koivu, Joni Pitkänen, Tuomo Ruutu ja Niklas Hagman Vancouverin talviolympialaisissa vuonna 2010.
Vasemmalta: Janne Niskala, Mikko Koivu, Joni Pitkänen, Tuomo Ruutu ja Niklas Hagman Vancouverin talviolympialaisissa vuonna 2010.
Miesten jääkiekko
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2022
Hopeaa Hopeaa Calgary 1988
Hopeaa Hopeaa Torino 2006
Pronssia Pronssia Lillehammer 1994
Pronssia Pronssia Nagano 1998
Pronssia Pronssia Vancouver 2010
Pronssia Pronssia Sotši 2014
Kanada Cup / Maailmancup
Hopeaa Hopeaa Toronto 2004
Pronssia Pronssia Montreal 1991
Maailmanmestaruuskilpailut
Kultaa Kultaa Ruotsi 1995
Kultaa Kultaa Slovakia 2011
Kultaa Kultaa Slovakia 2019
Kultaa Kultaa Suomi 2022
Hopeaa Hopeaa Tšekkoslovakia 1992
Hopeaa Hopeaa Italia 1994
Hopeaa Hopeaa Sveitsi 1998
Hopeaa Hopeaa Norja 1999
Hopeaa Hopeaa Saksa 2001
Hopeaa Hopeaa Venäjä 2007
Hopeaa Hopeaa Valko-Venäjä 2014
Hopeaa Hopeaa Venäjä 2016
Hopeaa Hopeaa Latvia 2021
Pronssia Pronssia Venäjä 2000
Pronssia Pronssia Latvia 2006
Pronssia Pronssia Kanada 2008
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Yhdysvallat 1962
Pronssia Pronssia Tšekkoslovakia 1985
Pronssia Pronssia Neuvostoliitto 1986
Pronssia Pronssia Itävalta 1987
Pronssia Pronssia Suomi 1991

Suomen jää­kiekko­maa­joukkue on Suomen Jää­kiekko­liiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansain­välisissä miesten jääkiekko-otteluissa. Lempinimensä Leijonat joukkue on saanut Suomen vaakunassa olevan leijonan mukaan. Joukkuetta nimitetään myös A-maajoukkueeksi erotukseksi eri aikoina alemman taitotason pelaajista kootuista B-maajoukkueista, jota on nimitetty myös Sisu Team -nimellä.[3][4][5] Leijonat oli vuonna 2023 Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallinnoimalla ranking-listalla toisella sijalla.[6] Joukkueen suurimpia saavutuksia ovat olympiakulta, neljä maailman­mestaruutta, yhdeksän maailman­mestaruus­hopeaa, kaksi olympia­hopeaa ja maailmancup-hopea. Suomen joukkue kuuluu jääkiekon suurmaihin.[7] Vuonna 2021 Suomessa oli 28 000 rekisteröitynyttä miesjääkiekkoilijaa ja 282 jäähallia.[8] Vuodeksi 2023 pelaajien määrä oli pudonnut 25 000 jääkiekkoilijaan ja hallien määrä kasvanut 289:ään.[9]

Suomen pää­valmentajana toimii Antti Pennanen.[10] Maa­joukkueen manageri on Jere Lehtinen.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset ottelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen jää­kiekko­maa­joukkue ensimmäistä kertaa jää­kiekon maailmanmestaruuskisoissa Sveitsissä vuonna 1939.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto hyväksyi Suomen jäsenekseen 10. helmikuuta 1928. Suomen maa­joukkue oli pelannut ensimmäisen ottelunsa jo 29. tammikuuta. Siinä ruotsalainen seura­joukkue pelasi Suomen yhdistettyä joukkuetta vastaan. Ottelua mainostettiin maa­otteluna, ja sellaiseksi se on myös myöhemmin merkitty. Ruotsi voitti ottelun lukemin 8–1, ja Harald Sundqvist teki Suomen ensimmäisen maa­ottelu­maalin.[11] Suomen Jääkiekkoliitto perustettiin Helsingissä vuosi tämän jälkeen, eli tammikuussa vuonna 1929.[12]

Suomen ensimmäinen maa­ottelu ulko­mailla käytiin 17. helmikuuta 1933. Ruotsiin suuntautuneella peli­matkalla joukkue pelasi kolme ottelua. Niistä ensimmäinen oli virallinen maa­ottelu Ruotsia vastaan. Ottelu päättyi Ruotsin voittoon lukemin 11–1.[13] Tämän jälkeen maa­joukkueen kansain­välinen toiminta oli pitkään olematonta, kunnes se vuonna 1937 vilkastui. Suomessa haaveiltiin jopa vuoden 1936 olympialaisiin osallistumista, mutta haave ei toteutunut. Suomen ensimmäinen maa­ottelu­voitto tuli 20. helmikuuta 1937, kun joukkue voitti Viron lukemin 2–1. Viron jälkeen aukesi myös maa­ottelu­yhteys Romaniaan, jota vastaan Suomi pelasi 22. helmi­kuuta 1938 tasan maalein 6–6.[11]

Romania-ottelun rohkaisemana Jää­kiekko­liitto päätti osallistua vuoden 1939 maailmanmestaruuskilpailuihin. Päätöksen myötä perustettiin myös valmennus­hanke, joka tähtäsi vuoden 1940 olympialaisiin. Vuoden 1939 kisat piti alkujaan järjestää Ruotsissa, mutta maan luovuttua isännyydestä kisat siirrettiin Sveitsiin. Jää­kiekko­liitto päätti silti osallistua turnaukseen, vaikka matka kallistuikin huomattavasti. Suomi hävisi kisoissa kaikki viisi otteluaan.[11] Suomen pää­valmentajana toimi tuolloin Erkki Saarinen, joka oli myös Suomen jää­kiekko­maa­joukkueen ensimmäinen pää­valmentaja.[14]

Talvisodan takia jää­kiekko­toiminta hiljeni hetkellisesti, mutta vuonna 1941 taistelujen tauottua Suomi pelasi useita otteluita. Helmi­kuussa maa­joukkue lähti kuukauden kestäneelle Keski-Euroopan-kiertueelle, jonka aikana se kohtasi maa­joukkueita ja useita seura- ja kaupunki­joukkueita. Jatkosota pysäytti maajoukkueen toiminnan, ja seuraava maa­ottelu pelattiin vasta vuonna 1945.[15]

Toisen maailmansodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 1947–1948 Jää­kiekko­liitto teki suunnitelmia vuoden 1948 olympialaisia varten. Liitto pyrki edes­auttamaan jää­kiekkoilijoiden kisa­matkan toteutumista. Se yritti vakuuttaa Olympialaisen komitean järjestämällä 6. tammi­kuuta 1948 ottelun Ruotsin mestari­joukkuetta Södertäljeä vastaan. Suomi voitti ottelun lukemin 5–4, mutta olympialaisiin joukkue ei päässyt. Olympia­hankkeen kariuduttua liitto alkoi järjestää maa­otteluita. Helmi­kuun 16. päivänä pelatussa ottelussa Tšekkoslovakiaa vastaan Suomi käytti ensimmäisen kerran peli­paitaa, jossa oli leijona­tunnus.[16]

Arvo­turnauksiin Suomi palasi vuoden 1949 maailmanmestaruuskilpailuiden myötä. Sitä ennen maajoukkue pelasi myös maa­ottelun Kanadaa vastaan. Hesperian jää­kiekko­radalla pelattua ottelua seurasi noin 5 000 katsojaa. Kanada, jota edusti seura­joukkue Sudbury Wolves, voitti ottelun lukemin 5–4. Maailmanmestaruuskisoissa Suomi sijoittui seitsemänneksi.[17] Samalla Suomi otti ensimmäiset voitot kisoissa, kun se voitti Norjan ja Belgian.[18] Suomen paras pelaaja oli tuolloin hyökkääjä Aarne Honkavaara, joka oli Leijonien tehokkain pelaaja turnauksessa.[19] Suomen pää­valmentajina 1940-luvulla toimivat Risto Lindroos (vuosina 1945–1946 ja 1949–1954) ja Henry Kvist (vuosina 1946–1949).[14]

Ensimmäinen olympiaturnaus ja kanadansuomalainen valmentaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1951–1952 Suomi osallistui ensimmäiseen olympia­turnaukseensa ja sai ensimmäisen ulko­mailla syntyneen valmentajansa, kun kanadan­suomalaista syntyperää ollut Joe Wirkkunen palkattiin Jää­kiekko­liiton avustajaksi.[20] Suomi hävisi neljä ensimmäistä otteluaan mutta otti ensimmäisen olympia­voittonsa viidennessä ottelussa isäntä­maa Norjasta lukemin 5–2. Suomi voitti lopulta kaksi ottelua ja sijoittui seitsemänneksi.[21] Suomi osallistui 1950-luvulla maailman­mestaruus­kilpailuihin seitsemästi eli enemmän kuin koskaan ennen. Maailman­mestaruus­kilpailuissa vuonna 1955 Suomi esiintyi vaisusti ja sijoittui viimeiseksi. Huono menestys herätti paljon keskustelua jää­kiekon tilasta.[22] Leijonien paras sijoitus siihen mennessä oli maailman­mestaruus­kilpailujen kuudes sija vuodelta 1954. Tuolloin pää­valmentajana toimi Aarne Honkavaara, josta tuli miltei heti peli­uransa päättymisen jälkeen Suomen maa­joukkueen valmentaja.

Ensimmäiset voitot suurmaista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulla Suomi voitti ensi kertaa Kanadan, vieläpä selvin luvuin 8–2. Suomen maa­joukkue otti osaa kaikkiin 1960-luvulla järjestettyihin jää­kiekon maailman­mestaruus­kilpailuihin. Olympialaisiin se osallistui kolmesti. Suomen joukkueen taso oli parantunut, ja se voitti Yhdysvallat jopa lukemin 11–3 ja lähes voittamattomana pidetyn Tšekkoslovakiakin lukemin 3–1. Suomen ensimmäinen jää­halli rakennettiin Tampereelle vuonna 1965, ja samana vuonna järjestettiin ensimmäiset MM-koti­kisat Tampereella. Tuolloin Suomen pää­valmentajana toimi jälleen kanadan­suomalainen Joe Wirkkunen. Suomen puolustuksessa pelasi varma­otteisesti nuori Jarmo Wasama. Wasama kuoli myöhemmin 22-vuotiaana auto-onnettomuudessa vuonna 1966.

Erkka Westerlund, joka toimi Leijonien päävalmentajana myöhemmin 2000-luvulla, on todennut, että jo 1970-luvulla Suomella oli erittäin hyviä pelaajia muttei joukkuemenestystä. Hänen muistaakseen tuolloin yleisenä ilmapiirinä oli, että suomalaiset eivät ole joukkueurheilijoita, eli he eivät tule menestymään joukkuelajeissa.[23]

Kuitenkin 12. joulu­kuuta 1971 Izvestija-turnauksessa Suomen maa­joukkue voitti ensimmäistä kertaa Neuvosto­liiton maa­joukkueen. Maalin­tekijöinä Suomen joukkueessa olivat Juhani Tamminen kahdella maalilaan sekä Matti Murto ja Juha Rantasila. Voitto oli suuri yllätys, sillä aikaisemmin samana vuonna Suomen joukkue oli hävinnyt maailman­mestaruus­kilpailuissa Neuvosto­liitolle lukemin 1–8 ja 1–10 sekä vuotta aiemmin 1–2 ja 1–16. Kuitenkin Sapporon talvi­olympialaisissa vuonna 1972 Neuvosto­liitto voitti Suomen jälleen, maalein 9–3.[24]

Suomen joukkue olisi voittanut koti­kisoissaan vuonna 1974 jää­kiekon maailman­mestaruus­kilpailuista pronssia tai ehkä hopeaakin, ellei Stig Wetzell olisi jäänyt kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Suomi menetti tämän takia mitalin, vaikka monet vakuuttivat Wetzellin syyttömyyttä ja protestoivat. Suomi jäi neljänneksi.

Vuonna 1976 Suomen maa­joukkue osallistui ensimmäiseen Kanada-cupiin mutta jäi kuudenneksi eli viimeiseksi voitettuaan vain Ruotsin joukkueen. Turnauksessa maa­joukkueessa esiintyi ensi kertaa ammattilais­pelaajia. Vuonna 1980 Suomi otti osaa Lake Placidin olympia­kisoihin ja säilytti mahdollisuutensa olympia­mitaliin viimeiseen otteluun asti mutta jäi lopulta neljänneksi. Suomi oli kolmatta kertaa järjestäjänä jää­kiekon maailman­mestaruus­kilpailuissa vuonna 1982 ja sijoittui viidenneksi.

Calgaryn olympiahopeasta maailmanmestaruuteen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen joukkue voitti vuonna 1988 Calgaryn talvi­olympialaisissa ensimmäisen arvo­kisa­mitalinsa.[23] Ennen viimeistä otteluaan Neuvosto­liiton joukkuetta vastaan Suomen joukkue oli jo varmistanut itselleen pronssi­mitalin.[25] Suomi voitti kuitenkin Neuvosto­liiton lukemin 2–1 ja ohitti Ruotsin joukkueen nousten hopealle.[25] Näin Leijonat voitti pää­valmentaja Pentti Matikaisen johdolla ensimmäisen arvo­kisa­mitalinsa, jos Euroopan-mestaruusmitaleja ei oteta lukuun.[23]

Vuonna 1991 Suomi oli Kanada-cupissa kolmas.[18]

Kun Suomen kotikisat vuonna 1991 olivat alkamassa, Matikainen halusi, että joukkue asettaa tavoitteekseen mitalin. Jääkiekkoliitto kielsi Matikaista asettamasta tuollaista tavoitetta. Liitto pelkäsi, että sen maine tahriintuu, jos mitalia ei saavutetakaan. Matikainen on myöhemmin todennut, että lausunto kuvasi sen ajan tilannetta hyvin, vaikka hän valmentajana oli valmis sitoutumaan tavoitteeseen. Hän piti tavoitetta saavutettavana.[23]

1990-luvulla Suomi otti osaa kaikkiin jää­kiekon maailman­mestaruus­kilpailuihin sekä olympialaisiin. Vuoden 1992 Prahan maailman­mestaruus­kilpailuissa Suomi sai ensimmäisen maailman­mestaruus­mitalinsa eli hopean edettyään loppu­otteluun asti.[26] Siellä Leijonat koki turnauksen ainoan tappionsa Ruotsin joukkueelle. Suomen sankari oli maalin­teko­vireeseen päässyt Jarkko Varvio.

Vuonna 1993 Suomen maa­joukkueen pää­valmentajaksi tuli ruotsalainen Curt Lindström. Suomi saavutti pronssia Lillehammerin olympialaisista ja pelasi vuonna 1994 toista kertaa jää­kiekon maailman­mestaruuskisojen loppu­ottelussa.[26] Suomi hävisi ottelun Kanadaa vastaan rangaistus­laukaus­kilpailussa. Suomen joukkue johti Milanossa pelattua ottelua pitkään, ja joukkueessa oli myös menestyviä NHL-pelaajia, kuten Los Angeles Kingsin Jari Kurri.

Vuoden 1995 maailman­mestaruus­kilpailuihin päävalmentaja Curt Lindström kokosi yhtenäisen joukkueen, joka pelasi hyvin ja voitti maailman­mestaruuden Tukholman Globen-hallissa lyötyään Ruotsin loppu­ottelussa lukemin 4–1. Ville Peltonen teki ottelussa kolme maalia ja puolustaja Timo Jutila teki Peltosen syötöstä ottelun lopullisesti ratkaisseen 4–0-maalin. Leijonien maali­vahti Jarmo Myllys pelasi hyvän turnauksen, ja Leijonien hyökkäyksen ykkös­ketjusta tuli kansallinen ilmiö. Ketjussa pelasivat Jere Lehtinen, Ville Peltonen ja Saku Koivu, ja sitä nimitettiin Tupu, Hupu ja Lupu -ketjuksi.[27] Nimen esi­kuvana lienee toiminut 1980-luvun alussa HIFK:ssa pelannut Paul Högbackan, Esa Tikkasen ja Marko Rönkön muodostama ketju.[27]

1990-luvulla Suomi sai arvo­kisoista yhden kulta­mitalin, neljä hopea­mitalia ja kaksi pronssi­mitalia. Ville Peltosella ja Raimo Helmisellä on näistä kuusi. Vuoden 1998 olympialaisissa Suomi saavutti pronssia[26] Hannu Aravirran valmentamana. Saavutus oli erittäin merkittävä, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta kun NHL-pelaajat ja samalla kaikki maailman parhaat pelaajat pääsivät pelaamaan olympialaisissa. Suomi voitti pronssi­ottelussa Kanadan, ja ottelun jälkeen Suomen pitkä­aikainen johto­tähti Jari Kurri lopetti maa­joukkue­uransa.

Maajoukkueelle saavutti toisen peräkkäisen hopean maailman­mestaruuskisoista Norjasta. Suomi hävisi kaksiosaisen loppuottelusarjan Tšekille jatkoajan jälkeen.[26]

2000-luvun alku: Aravirran, Summasen, Westerlundin ja Sheddenin ajat päävalmentajina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiemmin käytössä ollut tunnus.

Hannu Aravirran pää­valmentaja-aika jatkui 2000-luvun alussa, ja Suomi menestyi Aravirran alaisuudessa hyvin maailman­mestaruus­kilpailuissa. Leijonat voitti maailman­mestaruus­kilpailuissa pronssia vuonna 2000 Venäjän maailmanmestaruuskilpailuissa.[26] Joukkue ylsi hopeaan vuoden 2001 Saksan kisoissa hävittyään loppuottelun niukasti Tšekille.[26] Vuoden 2002 kisoissa Suomen joukkue hävisi pronssi­ottelun ja sijoittui neljänneksi. Salt Lake Cityn olympialaisissa Suomen sijoitus oli odotusten vastaisesti kuudes. Aravirran pää­valmentaja-aika päättyi vuoden 2003 MM-kotikisoihin Helsingissä. Suomi sai maailman­mestaruus­kilpailuihin erittäin hyvän joukkueen, jossa oli paljon hyviä NHL-pelaajia. Esimerkiksi Saku Koivu, Teemu Selänne ja Juha Ylönen olivat mukana joukkueessa. Suomi eteni kisoissa alku­sarjasta jatko­peleihin, minkä jälkeen se kohtasi pudotus­peleissä Ruotsin joukkueen.[28] Suomi pelasi erinomaisesti ja johti ottelua jo lukemin 5–1[28]. Ruotsi kuitenkin kiri ottelussa pian maalin päähän, ja tilanne oli jo lukemissa 5–4.[28] Tässä vaiheessa Jani Hurme vaihdettiin pois Suomen maalilta, ja tilalle tuli Pasi Nurminen. Useat joukkueen pelaajat kuten Teemu Selänne ja Pasi Nurminen ovat luonnehtineet ottelun jälkeen, että pelin ollessa tilanteessa 5–4 joukkueen sisällä levisi jo paniikki. Lopulta Ruotsi voitti ottelun 6–5[28]. Näin Aravirran pää­valmentaja-aika päättyi suur­pettymykseen koti­kisoissa.

Aravirtaa seurasi pää­valmentajana Raimo Summanen. Hänen johdollaan Suomen joukkue muutti peli­tapaansa, ja joukkueessa alettiin käyttää meidän päivä -ajattelu­tapaa. Peli­tapaa alettiin kehittää yhä enemmän joukkueen avain­pelaajien ympärille. Suomen maa­joukkue sijoittui Summasen johdolla kuudenneksi maailman­mestaruus­kilpailuissa vuonna 2004. Syksyllä 2004 Suomen joukkue otti osaa Jää­kiekon maailman­cupiin[26]. Turnaukseen saivat ottaa osaa kaikki NHL-pelaajat – samaan tapaan kuin tuon ajan olympialaiset. Suomi venyi kisoissa erinomaiseen suoritukseen ja sijoittui turnauksessa toiseksi[26]. Suomi hävisi tasaisen loppu­ottelun Kanadalle 3–2.[26]

Summasen aika jäi vuoden pituiseksi, ja hänet korvasi pää­valmentajana Erkka Westerlund. Hän aloitti pää­valmentajana Itä­vallan maailman­mestaruus­kilpailuissa vuonna 2005, joissa Suomi sijoittui vasta seitsemänneksi. Westerlund valmensi Leijonia myös Torinon olympialaisissa vuonna 2006. Hänen pelaaja­valintojaan olympia­joukkueeseen vaikeuttivat useat loukkaantumiset, sillä niin Miikka Kiprusoff, Kari Lehtonen, Joni Pitkänen, Antti Miettinen kuin Sami Kapanenkin joutuivat jäämään pois kisoista, vaikka heidät oli valittu alku­peräiseen joukkueeseen. Suomi selvisi kuitenkin tähtiensä Saku Koivun, Olli Jokisen, Kimmo Timosen, Ville Peltosen ja Teemu Selänteen johdolla olympia­turnauksen loppuotteluun asti. Suomi kuitenkin hävisi Ruotsille tasaisen ottelun jälkeen lukemin 3–2.[26] Turnauksen pistepörssin voitti Suomen Teemu Selänne ja toiseksi piste­tilastossa sijoittui Saku Koivu. Turnauksen tähdistö­kentälliseen valittiin Suomen joukkueesta Antero Niittymäki, Kimmo Timonen, Saku Koivu ja Teemu Selänne. Niitty­mäki valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja parhaaksi maali­vahdiksi.

Ville Peltonen maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2008.

Westerlundin pää­valmentaja-aika päättyi vuonna 2006 Latvian maailman­mestaruus­kilpailuihin. Niissä Suomi voitti pronssia kukistettuaan pronssi­ottelussa Kanadan maalein 5–0.[26] Venäjän maailman­mestaruus­kilpailuissa vuonna 2007 Suomi eteni loppu­otteluun.[26] Joukkue kuitenkin kärsi tappion Kanadalle ja saavutti näin kisoista hopeaa.[26]

Vuoden 2008 Kanadan maailman­mestaruus­kilpailuhin Suomen johdatti uusi pää­valmentaja Doug Shedden, joka valitsi joukkueeseen useita NHL- ja AHL-pelaajia. Suomen joukkueen tärkeimmiksi pelaajiksi nousivat maali­vahti Niklas Bäckström, Mikko Koivu ja Antti Pihlström, joiden avulla Suomi eteni aina turnauksen väli­eräotteluun, jossa se hävisi mestaruuden voittaneelle Venäjälle. Pronssi­ottelussa Suomen joukkue voitti Ruotsin 4–0.[26]

Jukka Jalosen aika ja toinen maailmanmestaruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sheddenin jälkeen Leijonien pää­valmentajaksi valittiin Jukka Jalonen, joka aloitti pää­valmentaja­kautensa vuoden 2009 maailman­mestaruus­kilpailuista. Jalosen valmentama joukkue pelasi ajoittain erinomaisesti ja ajoittain epä­tasaisesti. Leijonien turnaus päättyi pudotus­pelien ensimmäisellä kierroksella puoli­väli­erässä, jossa se hävisi Yhdysvalloille maalein 2–3 jääden viidenneksi. Eniten pisteitä Suomen joukkueessa vuoden 2009 kisoissa teki Niko Kapanen.lähde?

2010-luvun Suomen maa­joukkue aloitti voittamalla pronssia vuonna 2010 Vancouverin olympia­kisoista.[26] Kisoissa Suomella oli nimellisesti vahva joukkue täynnä NHL-pelaajia. Ihmetystä kuitenkin aiheutti Jalosen päätös jättää NHL:ssa erinomaisen alkukauden pelannut Jussi Jokinen pois joukkueesta. Suomi voitti kisoissa kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta joukkueen sisäinen ilma­piiri oli heikko, ja pelaajien ja valmennus­johdon välillä oli riitoja. Heikon ilma­piirin on arveltu johtuen osittain Jalosen liian tiukasta peli­kirjasta ja Jussi Jokisen pois­jättämisestä joukkueesta, kuten myös kokeneen leijona­pelaaja Olli Jokisen kohtelusta. Ruotsin joukkue voitti Suomen alku­lohkon viimeisessä ottelussa lukemin 3–0. Puoli­väli­erässä Suomi kuitenkin voitti Tšekin lukemin 2–0. Väli­erässä Suomi kohtasi Yhdys­vallat mutta aloitti ottelun todella heikosti. Yhdys­vallat johti ottelua 4–0 kymmenen minuutin pelin jälkeen ja Suomen joukkueen maali­vahti vaihdettiin Miikka Kiprusoffista Niklas Bäckströmiin. Yhdys­vallat voitti ottelun lopulta maalein 6–1 ja eteni loppu­otteluun. Suomi pelaisi pronssi­ottelussa, jossa se kohtasi Slovakian. Ottelu oli tasainen, ja Slovakia johti sitä jo lukemin 3–1, mutta Niklas Hagman kavensi tilanteeksi 3–2, ja lopulta Olli Jokinen ratkaisi Suomelle voiton kahdella maalillaan. Suomi voitti ottelun 3–5. Kisojen jälkeen Teemu Selänne, Olli Jokinen ja Jere Lehtinen päättivät maa­joukkue­uransa, mutta kaksi ensiksi mainittua pyörsivät päätöksensä ja pelasivat vielä vuonna 2014 Sotšin olympialaisissa, Jokinen myös Minskin maailman­mestaruus­kilpailuissa.lähde?

Vuonna 2011 Suomi voitti toisen maailman­mestaruutensa Slovakiassa järjestetyissä vuoden 2011 maailman­mestaruus­kilpailuissa.[26] Vaisuhkosti aloittanut Suomi ratkaisi useita otteluita edukseen vasta rangaistus­laukaus­kilpailuissa. Väli­erässä otteitaan parantanut Suomi voitti Venäjän 3–0. Ottelun aikana ja sen jälkeen puhutti erityisesti hyökkääjä Mikael Granlundin tekemä niin sanottu ilma­veivi­maali, jossa Granlund nosti kiekon mailan lapansa päälle ja kiepautti kiekon maaliin luisteltuaan maalin takaa maalin kulmalle. Loppuottelussa Suomi sai jälleen vastaansa Ruotsin, kuten vuoden 1995 kisoissakin. Ruotsi johti peliä pitkään lukemin 1–0, mutta Jarkko Immonen tasoitti ottelun toisen erän lopussa. Kolmas erä alkoi näin lukemista 1–1. Kolmannessa erässä Petteri Nokelainen laukoi Suomen 2–1-johtoon, minkä jälkeen maalin­teossa onnistuivat myös Niko Kapanen, Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja Antti Pihlström. Suomi voitti selvin luvuin 6–1, ja joukkue kuten myös merkittävä osa suomalaisista juhli maa­joukkueen toista maailman­mestaruutta. Mestaruus­valmentaja Jukka Jalonen korosti loppu­ottelun jälkeen joukkueen kapteenin Mikko Koivun roolia joukkueen pelillisenä ja henkisenä johtajana. Suomen Jarkko Immonen voitti turnauksen piste­pörssin, ja hänet valittiin tähdistö­joukkueeseen. Kun Leijona-joukkue palasi Suomeen, sille järjestettiin Helsingin Kauppa­torilla juhalat, joihin osallistui noin 100 000 ihmistä.lähde?

Vuonna 2012 maailman­mestaruus­kilpailut järjestettiin Suomessa.[26] Joukkueen pää­valmentajana toimi edellis­vuosien tapaan Jukka Jalonen. Suomi hävisi väli­erissä lopulta mestaruuden voittaneelle Venäjälle lukemin 2–6. Pronssi­ottelussa Suomi hävisi Tšekille lukemin 2–3 ja sijoittui neljänneksi[26]. Suomen joukkue ei yltänyt kisoissa parhaalle tasolleen, mutta joukkueen ykkös­ketju, NHL-pelaajien muodostama Jussi Jokinen–Mikko Koivu–Valtteri Filppula pelasi erinomaisesti.lähde?

Vuonna 2013 Suomen maa­joukkuetta edusti joukkue, jota kutsuttiin usein tiedotusvälineissä ivallisesti puu­laaki­joukkueeksi, koska useat sen pelaajat olivat ensimmäistä kertaa maailman­mestaruus­kilpailuissa eikä joukkueessa alun perin ollut yhtään NHL-pelaajaa. Kesken maailman­mestaruus­kilpailujen joukkuetta kuitenkin saapuivat vahvistamaan NHL:stä Lauri Korpikoski ja Mikael Granlund. Ennen kisoja parjattu joukkue pelasi kuitenkin hyvin, ja kun parhaimmat NHL-pelaajat puuttuivat joukkueesta esiin astui ketju Janne Pesonen–Petri Kontiola–Juhamatti Aaltonen, joka pelasi varsinkin maailman­mestaruus­kilpailujen alussa erinomaisesti. Ketju auttoi maaleillaan Suomea saavuttamaan tärkeitä voittoja. Kontiola voitti turnauksen piste­pörssin, ja Aaltonen sijoittui piste­pörssissä kuudennelle sijalle. Ketjun pelin taso kuitenkin laski maailman­mestaruus­kilpailujen loppua kohden. Suomi eteni väli­eriin, jossa se hävisi tulevalle mestarille Ruotsille 0–3. Pronssi­ottelu oli tasainen, ja Lauri Korpi­kosken tekimästä kahdesta maalista huolimatta ottelu eteni rangaistus­laukaus­kilpailuun, jonka Suomi hävisi.lähde? Ottelun loppu­tulos oli Yhdysvaltain eduksi 2–3.[26] Kisojen jälkeen Jukka Jalosen pää­valmentaja-aika päättyi.lähde?

Erkka Westerlundin paluu, Sotšin olympialaiset ja sukupolven vaihdos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen jää­kiekko­liitto julkaisi 9. marraskuuta 2012 Leijonien uuden valmennus­johdon. Pää­valmentajaksi nimitettiin Erkka Westerlund, joka oli toiminut joukkueen valmentajana aiemmin menestyksekkäästi vuosina 2004–2007. Jää­kiekko­liitto tarjosi Westerlundille kahden vuoden työ­sopimusta, mutta Westerlund suostui vain vuoden sopimukseen. Apu­valmentajiksi valittiin Lauri Marjamäki ja Hannu Virta, joiden lisäksi valmennus­ryhmään kuuluivat Ari-Pekka Selin ja Ari Moisanen. Maa­joukkueen managerina jatkoi Jari Kurri ja joukkueen­johtajana Timo Jutila.[29] Tyypillisesti Leijonien päävalmentajuus oli ollut 1980-luvulta alkaen tehtävä, jossa toimitaan uran aikana vain kerran. Erkka Westerlund muodosti tässä poikkeuksen, kuten myöhemmin myös oli Jukka Jalonen.[30]

Westerlundin pää­valmentaja-ajan tärkein tapahtuma oli Sotšin talvi­olympialaiset vuonna 2014. Westerlund kokoksi olympialaisiin vahvan joukkueen, vaikka Leijonat kärsikin useista loukkaantumisista. Muun muassa Saku Koivu, Mikko Koivu ja Valtteri Filppula joutuivat jättämään olympialaiset väliin loukkaantumisten vuoksi. Kesken turnauksen myös joukkueen tärkein keskus­hyökkääjä Aleksander Barkov joutui keskeyttämään kisat loukkaannuttuaan Suomen toisessa ottelussa. Joukkueessa oli mukana eri pelaaja­suku­polven edustajia Teemu Selänteestä Mikael Granlundiin, ja vuoden 2014 olympia­joukkuetta kutsuttiinkin kolmen suku­polven joukkueeksi: vanhaa, "kultaista" sukupolvea edustivat muun muassa Teemu Selänne, Kimmo Timonen ja Sami Salo, toista suku­polvea edustivat muun muassa Jussi Jokinen ja Tuomo Ruutu ja nuorinta suku­polvea esimerkiksi Granlund, Sami Vatanen ja Olli Määttä.lähde?

Leijonat pelasi olympialaisissa B-lohkossa, ja joukkue aloitti olympia­turnauksen kahdella voitolla. Ensin Suomi voitti Itävallan 8–4 ja sitten Norjan 6–1. Alku­sarjan viimeisessä ottelussa Suomi kamppaili B-lohkon voitosta Kanadaa vastaan. Leijonat hävisi tiukan ottelun jatko­ajalla maalein 1–2 mutta oli tappiosta huolimatta paras niistä joukkueista, jotka sijoittuivat lohkoissaan toiseksi. Näin joukkue eteni suoraan puoli­väli­eriin. Puoli­väli­erässä Suomi kohtasi kisojen isäntä­maan Venäjän. Suomen ykkös­ketju, jota johtivat Mikael Granlund ja Teemu Selänne, pelasi hyvin, samoin maali­vahti Tuukka Rask. Suomi voitti Venäjän maalein 3–1 Teemu Selänteen, Mikael Granlundin ja Juhamatti Aaltosen maaleilla ja eteni turnauksessa neljän parhaan joukkoon. Väli­erässä Suomi pelasi Ruotsia vastaan. Erinomaisesti edellisissä peleissä pelannut ykkös­maali­vahti Rask ei voinut pelata ottelussa kuumeen takia. Suomen maali­vahtina pelasi tästä johtuen Kari Lehtonen. Ottelu oli tasainen, eikä Suomi pystynyt parhaimpaansa Ruotsin jäädyttäessä pelin johto­asemassa. Ruotsi voitti lukemin 2–1 ja eteni loppu­otteluun, Suomi karsiutui pronssi­otteluun.lähde?

Pronssi­ottelussa Suomi pelasi Yhdys­valtoja vastaan. Suomi voitti ottelun 5–0.[26] Teemu Selänne teki kaksi maalia. Tuukka Rask pelasi nolla­pelin ja torjui lisäksi Patrick Kanen kaksi rangaistus­laukausta. Suomi voitti historiansa neljännen olympia­pronssin. Ottelu oli olympia­pronssin saavuttamisen lisäksi tärkeä myös toisellakin tavalla, sillä kokeneista pelaajista Teemu Selänne, Kimmo Timonen ja Sami Salo pelasivat ottelussa viimeisen maa­joukkue­pelinsä ja lopettivat maa­joukkue­uransa. Suomea edustaneet Teemu Selänne ja Mikael Granlund valittiin turnauksen tähdistö­kentälliseen, ja Selänne valittiin lisäksi turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.lähde?

Olympialaisten jälkeen maa­joukkueeseen otettiin uusia pelaajia, mikä oli Westerlundin pää­valmentaja­kauden toinen pää­tavoite. Jo olympialaisissa Aleksander Barkov ja Olli Määttä pelasivat ensimmäiset maa­ottelunsa. Vuoden 2014 maailman­mestaruus­kilpailuissa Suomen joukkue koostui suurelta osin ensikertalaisista. Turnauksen aluksi Suomi hävisi Latvialle 2–3 ja Venäjälle 2–4. Joukkuetta arvosteltiin sen kokemattomuuden vuoksi, ja Westerlundin väitettiin kasanneen joukkueen suosien tulevia Jokereiden pelaajia. Suomen hävittyä Yhdys­valloille maa­joukkuetta uhkasi maailman­mestaruus­kilpailujen huonoin sijoitus 59 vuoteen,[31] mutta Latvian hävittyä alku­sarjassa kaksi viimeistä peliään ja Suomen voitettua Kazakstanin Suomi selviytyi puoli­väli­eriin. Puoli­väli­erissä Suomi voitti Kanadan lukemin 3–2. Voitto­maalin teki Iiro Pakarinen ranne­laukauksellaan. Väli­erissä Suomi voitti Tšekin lukemin 3–0. Loppu­ottelussa Suomi kohtasi turnauksessa kaikki ottelunsa voittaneen Venäjän mutta hävisi maalein 2–5. Pelaajat, tiedotus­välineet ja myös Jää­kiekko­liiton puheen­johtaja Kalervo Kummola arvostelivat loppu­ottelun tuomareita. Suomi saavutti hopeaa[26]. Kokematonta joukkuetta kiiteltiin ja ylistettiin tiedotus­välineissä. Maali­vahti Pekka Rinne valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Erkka Westerlund lopetti maa­joukkue­valmentaja­urakkansa näihin kisoihin.[26]

Kari Jalosen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jää­kiekko­liitto julkisti 7. kesäkuuta 2013 Suomen maa­joukkueen seuraavaksi pää­valmentajaksi Kari Jalosen. Jalosen valmennus­kausi alkoi virallisesti 1. kesäkuuta 2014 ja kesti kaksi vuotta. Jalosen valmennus­ryhmään kuuluivat muun muassa Jukka Rautakorpi, Ville Peltonen ja Ari Moisanen. Jalosen ensimmäisellä kaudella valmennus­ryhmään kuului maa­joukkueen tuleva pää­valmentaja Lauri Marjamäki. Maa­joukkueen managerina toimi Jere Lehtinen ja joukkueen­johtajana Kari Savolainen.

Suomen maajoukkue kärsi puolivälierätappioon toukokuussa Tšekissä pelatuissa maailman­mestaruus­kilpailussa.[26]

Kari Jalonen valmensi Suomea vielä vuoden 2016 maailman­mestaruus­kilpailuissa. Niissä Suomi saavutti hopeaa.[26] Kevään 2012 maailmanmestaruuskisoista lähtien käytössä oli ollut sarjajärjestelmä, jossa 16 maata pelaa kahdessa kahdeksan joukkueen alkulohkossa.[32] Leijonien maaliero Venäjällä pelattujen kisojen alkulohkossa oli 29–6.[32]

Lauri Marjamäen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Marjamäki aloitti Suomen pää­valmentajana kesällä 2016. Marjamäen ensimmäinen turnaus oli jää­kiekon maailmancup syksyllä 2016. Suomi ei voittanut turnauksessa yhtään ottelua ja sijoittui omassa lohkossaan viimeiseksi. Vuoden 2017 maailman­mestaruus­kilpailujen ensimmäisessä ottelussaan Suomi voitti Valko-Venäjän maalein 3–2 mutta hävisi seuraavan ottelun Ranskalle 1–5. Voitto oli Ranskalle Suomesta historian ensimmäinen. Suomi johti kolmatta ottelua Tšekkiä vastaan 3–0 mutta hävisi lopulta ottelun voitto­laukaus­kilpailun jälkeen 3–4. Suomi sijoittui alku­lohkossaan neljänneksi ja pääsi puoli­väli­eriin, jossa se kohtasi oman lohkonsa voittaneen Yhdys­vallat. Suomi voitti Yhdys­vallat lukemin 2–0 ja eteni väli­eriin, jossa vastaan asettui Ruotsi. Suomi hävisi väli­erä­ottelun Ruotsille maalein 1–4 ja joutui pronssi­otteluun Venäjää vastaan.lähde? Pronssi­ottelussa Suomi hävisi Venäjälle 3–5 ja sijoittui turnauksessa neljänneksi.[33]

Pyeongchangissa järjestetyissä vuoden 2018 talvi­olympialaisissa Suomen jää­kiekko­maa­joukkue pärjäsi aiempiin olympialaisiin verrattuna huonommin pudoten jo puoli­väliverissä hävittyään Kanadalle lukemin 0–1.[34][35][36] Suomi sijoittui lopulta kuudenneksi talvi­olympialaisisten jää­kiekossa eikä näin saanut ollenkaan mitalia, mikä nosti kritiikkiä Lauri Marja­mäkeä kohtaan.[37][38] Vuoden 2018 maailman­mestaruus­kilpailut eivät ehtineet edes alkaa, kun alettiin otaksua, että maa­joukkueen kokoon­pano saa nyt osansa Lauri Marjamäkeen kohdistuneesta arvostelusta, sillä useat Leijonien luotto­pelaajat jättivät maailman­mestaruus­kilpailut väliin. Tapausta alettiin kutsua ”joukko­kieltäytymiseksi”, jolla nämä kieltäytyneet pelaajat tiedotusvälineiden mukaan arvostelivat Marja­mäkeä jää­kiekko­maa­joukkueen valmentajana.[39] Marja­mäki sanoi kokevansa, ettei kieltäytymisen syynä olisi hänen arvostelunsa, vaan kieltäytyneiden julkisesti kertomat perustelut eli loukkaantumiset ja väsymys.[40][41] Maailman­mestaruus­kilpailut alkoivat Suomen osalta kuitenkin odotettua paremminlähde?, sillä joukkue voitti kaikki ensimmäiset kolme otteluaan seitsemän maalin erolla.[42] Tanska kuitenkin voitti Suomen 3–2.[43] Kanada puolestaan hävisi Suomelle lukemin 1–5[44], mutta seuraavassa ottelussa Saksa vei voiton maalein 3–2.[45] Alku­lohkonsa päätös­ottelussa Suomi voitti Yhdys­vallat 6–2 ja otti samalla lohko­voiton.[46] Suomi karsiutui vuoden 2018 maailman­mestaruus­kilpailuissa jo puoli­väli­erissä, kun se hävisi Sveitsille maalein 2–3 ja sijoittui lopulta viidenneksi.[47]

Marja­mäki jätti Suomen jää­kiekko­maa­joukkueen valmentajan tehtävät kauden 2017–2018 jälkeen.[48]

Jukka Jalosen toinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Jalonen palasi pää­valmentajaksi kaudelle 2018–2019. Vuonna 2019 maailman­mestaruus­kilpailut järjestettiin Slovakiassa. Turnaukseen osallistuvassa joukkueessa ei ollut juuri ollenkaan NHL-pelaajia, vaan paljon SM-liigassa pelanneita pelaajia.[26] Joukkueessa oli peräti 18 ensikertalaista, eivätkä odotukset joukkueen menestyksestä olleet korkealla. Siitä huolimatta Suomi oli lohkonsa toinen ja kohtasi ensin puoli­väli­erissä Ruotsin, jonka voitti maalein 5–4 jatkoajalla. Ottelun ratkaisijoiksi nousivat kapteeni Marko Anttila, joka onnistui tasoittamaan pelin vain puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peli­ajan loppumista Suomen pelatessa ilman maali­vahtia, ja Sakari Manninen, joka teki maalin jatko­ajalla. Väli­erissä Suomen joukkue pelasi Venäjää vastaan. Peli oli tiukka ja ratkesi vasta kolmannessa erässä Suomen 1–0-voittoon. Maalin teki jälleen Anttila. Loppu­ottelussa Suomen joukkue pelasi Kanadan joukkuetta vastaan. Kanada siirtyi johtoon ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä Anttila tasoitti pelin Suomen pelatessa yli­voimalla. Anttila teki toisen maalin heti kolmannen erän alussa. Tämän jälkeen Kanada piti kiekkoa lähes koko erän Suomen puolustus­alueella.lähde? Suomi onnistui kuitenkin voittamaan ottelun maalein 3–1[26], kun Harri Pesonen laukoi kiekon Kanadan maaliin.

Sakari Manninen oli turnauksessa Suomen joukkueen paras pisteiden­tekijä kahdella maalillaan ja yhdeksällä maaliin johtaneella syötöllään. Joukkueen johtaviin hahmoihin kuuluivat myös Marko Anttila, Kevin Lankinen ja Kaapo Kakko.lähde?

2020-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2020 maailman­mestaruus­kilpailut Sveitsissä peruttiin korona­virus­pandemian seurauksena.[49] Vuoden 2021 maailman­mestaruus­kilpailuissa Suomi eteni puoli­väli­eristä mitali­peleihin, kun se voitti Tšekin ensimmäistä kertaa puoli­väli­erässä 2000-luvulla.[50][51] Suomi eteni turnauksessa loppu­otteluun.[52] Loppu­ottelussa Kanada voitti Suomen jatko­ajalla.[52] Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun Suomi onnistui mestaruuden voitettuaan saavuttamaan mitalin heti seuraavissa maailmanmestaruuskisoissa.

Pekingin olympialaisissa vuonna 2022 Suomi eteni historiassaan toisen kerran olympialaisten loppuotteluun. Loppuottelussa Suomi voitti Venäjän olympiakomitean joukkueen maalein 2–1. Suomi ei hävinnnyt turnauksessa otteluakaan, ainoa pistemenetys tuli alkulohkon jatkoajalle venyneessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Suomi kuitenkin onnistui voittamaan maalein 4–3.[53][54]

Vuoden 2022 maailmanmestaruuskilpailut olivat Suomen joukkueen kotikisat. Suomi osallistui kisoihin niiden vanhimmalla joukkueella, sillä Suomen joukkueen keski-ikä oli liki 30 vuotta. Joukkue oli samalla keski-iältään vanhin joukkue, jonka Suomi on lähettänyt maailmanmestaruuskilpailuihin 2000-luvulla.[55] Joukkue rikkoi vuonna 2016 tekemänsä ennätyksen ja päästi alkusarjassa vain viisi maalia. Vuosina 2012–2022 Suomi on ollut kolmesti maailmanmestaruuskisojen vähiten maaleja päästänyt joukkue alkusarjassa.[32] Loppuottelussa Suomi voitti Kanadan jatkoajalla, maalein 4–3.[56] Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi saavutti arvokisavoiton varsinaisen peliajan jälkeen. Ratkaisumaalin teki Sakari Manninen.[56] Suomesta tuli viides maajoukkue, joka on voittanut mestaruuden kotikisoissaan.[56][57] Samalla Suomen maajoukkueesta tuli Ruotsin ohella ainoa joukkue, joka on samana vuonna voittanut sekä olympiakultaa että maailmanmestaruuden, kun ne on ratkottu erillisissä turnauksissa.[58][59] Kun olympiakulta ja maailmanmestaruus on ratkottu samassa turnauksessa, sen ovat samana vuonna voittaneet myös Iso-Britannia vuonna 1936 ja Neuvostoliitto vuosina 1956, 1964 ja 1968.[59][60]

Seuraavissa maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 2023 jälleen kotimaassaan pelannut Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi ja hävisi puolivälierissä Kanadalle maalein 1–4, mikä tiesi sijoittumista seitsemänneksi.[61][62][63] Kotimaassa Suomea pidettiin kisojen ennakkosuosikkina, ja esimerkiksi Yleisradio kirjoitti kolumninsa otsikossa ja ingressissä, että: ”Leijonien pitää voittaa MM-kultaa, koska kilpailijoiden joukkueet ovat uskomattoman huonoja – Leijonille kaikki muu kuin MM-kulta kotikisoista olisi epäonnistuminen, sillä kilpailijamaiden ryhmät ovat todella heikkoja.”[64][65][66][67] Kisojen jälkeen Yle Urheilun uutispäällikkö Pekka Aalto kirjoitti kolumnissaan, että ”Leijonien valmennus tulisi panna uusiksi” ja ”Mikko Manner ja Ari-Pekka Selin joutavat sivuun”.[68]

Vuoden 2024 maailmanmestaruuskisoissa Suomi saavutti alkulohkossaan vain 10 pistettä edeten jatkoon vain vaivoin. Vuodesta 2012 alkaen maailmanmestaruuskisoissa käytössä olleen järjestelmän aikana Suomi ei ollut koskaan kerännyt näin vähäistä pistemäärää alkulohkossa. Puolivälierissä Ruotsi voitti Suomen jatkoajalla 2–1, mikä tarkoitti Suomen kisojen päättymistä. Suomi sijoittui heikohkon alkulohkonsa vuoksi kahdeksanneksi, joka on Suomen huonoin sijoitus sitten vuoden 1955 kisojen jälkeen.[69]

Pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvokisojen pelaajaluetteloita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnianumerot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2018 alkaen numerot eivät enää ole jäädytettyjä, mutta ne on silti nostettu Hartwall Arenan kattoon kunnianumeroina.[70] Paidat ja numerot siirretään uuteen paikkaan Venäjän aloittaman sodan takia.[71]

Kaikkien aikojen pistepörssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne 30. huhtikuuta 2017

Lihavoituna aktiivipelaajat, jotka pelasivat kaudella 2021–2022

Kaikkien aikojen pistepörssi 1928–2017[77]
# Nimi Pelipaikka Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Kaudet
1. Raimo Helminen H 331 52 155 207 1983–2008
2. Ville Peltonen H 261 81 101 182 1993–2012
3. Mika Nieminen H 208 80 97 177 1986–2000
4. Lasse Oksanen H 282 101 58 159 1962–1977
5. Petteri Nummelin P 257 41 113 154 1993–2014
6. Esa Peltonen H 277 93 49 142 1965–1982
7. Teemu Selänne H 136 70 69 139 1988–2014
8. Janne Ojanen H 205 50 74 124 1986–2002
9. Matti Keinonen H 196 71 49 120 1961–1973
10. Esa Keskinen H 172 33 87 120 1984–1999
11. Saku Koivu H 119 36 79 115 1992–2010
12. Timo Jutila P 246 40 68 108 1983–1997
13. Veli-Pekka Ketola H 186 60 45 105 1967–1982
14. Juhani Tamminen H 227 58 47 105 1969–1982
15. Jorma Peltonen H 188 43 60 103 1963–1975
16. Raimo Kilpiö H 168 58 40 98 1956–1967
17. Niko Kapanen H 187 36 61 97 1996–2012
18. Kari Jalonen H 154 42 54 96 1980–1991
19. Jarkko Immonen H 147 49 45 94 2003–2015
20. Olli Jokinen H 157 52 41 93 1996–2014
21. Lauri Mononen H 145 51 37 88 1968–1975
22. Jukka Hentunen H 158 45 42 87 1999–2010
23. Tomi Kallio H 167 40 46 86 1997–2009
24. Petri Kontiola H 132 30 54 84 2005–2021
25. Heino Pulli H 118 64 19 83 1957–1965
26. Kimmo Rintanen H 154 35 46 81 1993–2004
27. Hannu Järvenpää H 126 44 35 79 1983–1992
28. Raimo Summanen H 162 39 39 78 1982–1995
29. Jussi Jokinen H 101 28 47 75 2003–2017
30. Jari Kurri H 101 36 37 73 1979–1998

Eniten A-maaotteluita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eniten A-maaotteluita 1928–2017[78]
# Nimi Pelipaikka Ottelut Kaudet
1. Raimo Helminen H 331 1983–2008
2. Lasse Oksanen H 282 1962–1977
3. Esa Peltonen H 277 1965–1982
4. Ville Peltonen H 261 1993–2012
5. Petteri Nummelin P 253 1993–2014
6. Pekka Marjamäki P 251 1966–1979
7. Timo Jutila P 246 1983–1997
8. Jorma Valtonen M 232 1969–1984
9. Arto Ruotanen P 229 1983–1992
10. Juhani Tamminen H 227 1969–1983
11. Timo Nummelin P 225 1971–1982
12. Seppo Lindström P 214 1967–1977
13. Jukka Tammi M 213 1984–1998
14. Mika Nieminen H 208 1986–2000
15. Marko Kiprusoff P 205 1992–2007
15. Janne Ojanen H 205 1986–2002
17. Matti Keinonen H 196 1961–1973
18. Jorma Peltonen H 188 1963–1975
18. Urpo Ylönen M 188 1962–1978
20. Niko Kapanen H 187 1996–2012

Sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympialaisissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomi saavutti Torinon talviolympialaisissa vuonna 2006 toisen hopeamitalinsa. Kuva Suomen ja Venäjän välisestä välieräottelusta, jonka Suomi voitti maalein 4–0

Kanada- ja maailmancupissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[79][80][81][82]

Maailmanmestaruuskilpailuissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvallat ja Suomi vastakkain vuoden 2005 maailmanmestaruuskisoissa

*Vuodet jolloin Suomi on ollut kisaisäntä on lihavoitu.

Euroopan-mestaruuskilpailuissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin vuosina 1910–1991.

[83][84]

Euro Hockey Tourissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanranking

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päävalmentajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteenit arvokisoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[110][111][112][113]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Koskinen, Anu Leena: Tampere saa jääkiekon MM-kisat! Leijonien kotipelit uudella areenalla Yle Urheilu. 17.6.2019. Viitattu 29.11.2021.
  2. ↑ World Ranking 27.5.2024. IIHF. Viitattu 3.7.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Leijonat - A-maajoukkue www.leijonat.fi. Viitattu 22.4.2024.
  4. ↑ Jääkiekkoon B-maajoukkue mtvuutiset.fi. 29.11.2000. Viitattu 22.4.2024.
  5. ↑ Kanerva, Juha: Kolumni: Maajoukkuekiekkoilijat ratkesivat ryyppäämään Kanadassa 1970-luvun lopussa – sadan taalan seteli kouraan ja kotiin Ilta-Sanomat. 5.5.2019. Viitattu 22.4.2024.
  6. ↑ IIHF - World Ranking IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 29.5.2023. (englanniksi)
  7. ↑ Big Six International Hockey Wiki. Viitattu 5.6.2021. (englanniksi)
  8. ↑ IIHF Member National Association Finland IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 17.9.2021. (englanniksi)
  9. ↑ IIHF Member National Association Finland IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  10. ↑ Antti Pennanen at eliteprospects.com www.eliteprospects.com. Viitattu 30.5.2024. (englanniksi)
  11. ↑ a b c Mennander & Mennander, s. 74–76.
  12. ↑ Viita, Ossi: Leijonat - Jääkiekkoliitto perustettiin 20.1.1929 - Lönnrotinkatu 11 sai seinäänsä muistolaatan www.leijonat.fi. Viitattu 2.10.2022.
  13. ↑ Mennander & Mennander, s. 70.
  14. ↑ a b Mennander & Mennander, s. 356.
  15. ↑ Mennander & Mennander, s. 77–78.
  16. ↑ Mennander & Mennander, s. 87.
  17. ↑ Mennander & Mennander, s. 89–90.
  18. ↑ a b Suomi-kiekon merkkipaaluja Suomi-kiekon ennätykset ja tilastot. Viitattu 1.1.2023.
  19. ↑ Mennander & Mennander, s. 369.
  20. ↑ Mennander & Mennander, s. 92–93.
  21. ↑ Mennander & Mennander, s. 94.
  22. ↑ Mennander & Mennander, s. 101–102.
  23. ↑ a b c d Laine, Sami & Halonen, Mika: Näin iso muutos Suomen jääkiekossa on tapahtunut – valmentajalegenda kertoo, että 1990-luvulla Jääkiekkoliitto kielsi Leijonilta mitalitavoitteen Yle Urheilu. 20.2.2022. Viitattu 21.2.2022.
  24. ↑ Muisti: Punakoneen kaatajat. Yle TV1 12.5.2015.
  25. ↑ a b Honkavaara, Aarne ym.: Kaukalon leijonat, s. 132. US-Mediat Oy, 1989.
  26. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z Suomi-kiekon merkkipaaluja Suomi-kiekon ennätykset ja tilastot. Viitattu 1.1.2023.
  27. ↑ a b ”Hakki” Hagman korjaa - he olivat ”alkuperäinen” Hupu-Tupu-Lupu -ketju mtv.fi. Arkistoitu 22.12.2017. Viitattu 20.12.2017.
  28. ↑ a b c d Tre Kronor nöyryytti Leijonat kotikisoissa yle.fi. Viitattu 1.1.2023.
  29. ↑ Laine, Sami: Leijona-luotsi Jaloselle aisaparit HPK:sta ja Lukosta yle.fi. 22.8.2012. Yleisradio. Viitattu 22.8.2012.
  30. ↑ Hoffrén, Sami: Leijonakuninkaan viimeinen tanssi Helsingin Sanomat. 9.5.2024. Viitattu 10.5.2024.
  31. ↑ Partanen, Joonas: Leijonille huonoin MM-sijoitus lähes 60 vuoteen? Iltalehti. 18.5.2014. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 23.5.2014.
  32. ↑ a b c Halonen, Mika: Nämä luvut kertovat Leijonien historiallisesta alkusarjasta – Jussi Olkinuoran entinen valmentaja tiesi kyvyt, mutta: "Mikä ufo-taso tuo onkaan" Yle Urheilu. 25.5.2022. Viitattu 26.5.2022.
  33. ↑ Paananen, Heli: Leijonat kiri pronssipelissä - Venäjä vei lopulta 5-3 Etelä-Suomen Sanomat. 21.5.2017. Viitattu 19.4.2018.
  34. ↑ Rämänen, Antti: Leijonien taistelu päättyi pettymykseen – näin tappiollinen puolivälierä eteni mtv.fi. 21.2.2018. Arkistoitu 20.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
  35. ↑ Kanada kukisti Leijonat 1-0. eurosport.fi. 21.2.2018. Arkistoitu 20.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
  36. ↑ IL seuraa: Voi ei, Leijonat! Kanada voitti 1-0, Suomi pihalle olympiakiekosta - myös Tre Kronor sensaatiomaisesti ulos iltalehti.fi. 21.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  37. ↑ Saastamoinen, Lauri: Faneilta rajua tekstiä Leijonien olympiapettymyksestä: ”Lauri Marjamäki, eroa – nyt heti!” Suomikiekko. 21.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  38. ↑ Siira, Kimmo: Kommentti: Kultapojan kova koulu – Lauri Marjamäki jää historiaan valmentajana, jonka kaudella menestysputki katkesi kaleva.fi. 22.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  39. ↑ Silvennoinen, Santtu: Leijonien joukkokieltäytymiset hämmästyttävät - tässä ovat taustat: ”He eivät koskaan pelaa maajoukkueessa Lauri Marjamäen aikana” iltalehti.fi. 14.4.2018. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 19.4.2018.
  40. ↑ Touru, Ville: MM-Leijonien kieltäytymiskohu myrskyää – vihdoin tilannetta kommentoi päävalmentaja Lauri Marjamäki itse is.fi. 19.4.2018. Sanoma Media Finland. Viitattu 19.4.2018.
  41. ↑ Saarinen, Joska: NHL-tähdet puuttuvat Leijonista, Marjamäki hämmästelee syytöksiä: "En tiedä, mistä tällaiset keskustelut ovat lähteneet" yle.fi. 16.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
  42. ↑ Koivunen, Tommi: Leijonat otti taas murskaavan voiton! Mikael Granlund tehoili komeat pisteet Ilta-Sanomat. 8.5.2018. Sanoma Media Finland. Viitattu 20.5.2018.
  43. ↑ Kuisma, Lassi: Jymypaukku! Tanska voitti Leijonat - ylivoimaiselle menolle tyly stoppi iltalehti.fi. 9.5.2018. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 20.5.2018.
  44. ↑ Touru, Ville: Leijonat löylytti Kanadaa murskalukemin 5–1! Ilta-Sanomat. 12.5.2018. Sanoma Media Finland. Viitattu 20.5.2018.
  45. ↑ Silvennoinen, Santtu: Noloa, Leijonat! Suomen edellinen arvokisatappio Saksalle tuli, kun Koivisto oli presidenttinä ja markka valuuttana Iltalehti. 14.5.2018. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 20.5.2018.
  46. ↑ Vilén, Jan: Sebastian Aho iski hattutempun, Suomi murskasi Yhdysvallat 6–2 – puolivälierissä vastaan tulee Sveitsi Helsingin Sanomat. 15.5.2018. Sanoma Media Finland. Viitattu 20.5.2018.
  47. ↑ Saarinen, Joska: Leijonille karmea pettymys! Suomen MM-turnaus päättyi tappioon Sveitsille – toisen erän musta hetki ratkaisi Yle. 17.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  48. ↑ Jääkiekkoliitto: Marjamäki lopettaa Leijonien päävalmentajana alkavan kauden jälkeen Savon Sanomat. 11.8.2017. Viitattu 19.4.2018.
  49. ↑ Vilén, Jan: Jääkiekko | Peruttu Sveitsin MM-jääkiekko tuotti lähes kaikkien aikojen ennätystuloksen Helsingin Sanomat. 1.2.2021. Sanoma Media Finland. Viitattu 6.1.2024.
  50. ↑ Paasi, Jussi: MM-kisojen puolivälierä oli Leijonille ennen karmiva kohtalonottelu – nyt asetelma on muuttunut täysin: "Selkeä etu Suomelle" Yle Urheilu. 3.6.2021. Viitattu 4.6.2021.
  51. ↑ Isokoski, Riku: Leijonat marssi välieriin – Tšekki nurin kliinisen tylyllä esityksellä Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. 3.6.2021. Viitattu 5.6.2021.
  52. ↑ a b Parviainen, Vesa: Näkökulma: Pää pystyyn Leijonat, se oli upea turnaus ja Suomi on kiekkomaailman huipulla www.iltalehti.fi. 6.6.2021. Alma Media Oyj. Viitattu 7.6.2021.
  53. ↑ Halonen, Mika & Saarinen, Jussi: Leijonat loppuotteluun toista kertaa olympiahistoriassa! Välierästä muodostui todellinen puolustustaistelu yllättäjä Slovakiaa vastaan Yle Urheilu. 18.2.2022. Viitattu 19.2.2022.
  54. ↑ Halonen, Mika: Leijonat voitti olympiakultaa! Suomelle historian ensimmäinen jääkiekon olympiavoitto Yle Urheilu. 20.2.2022. Viitattu 20.2.2022.
  55. ↑ Pitkänen, Henri: Leijonilla on vuosituhannen vanhin joukkue MM-kisoissa – asiantuntijalta rohkea povaus tulevaisuudesta ja lista potentiaalisista MM-nimistä Yle Urheilu. 28.5.2022. Viitattu 28.5.2022.
  56. ↑ a b c Pitkänen, Henri: Kolme syytä, miksi Leijonat voitti jälleen kultaa – Ismo Lehkonen ylistää Mikael Granlundia: "Joillain ihmisillä on se juttu" Yle Urheilu. 30.5.2022. Viitattu 30.5.2022.
  57. ↑ Past Medallists webarchive.iihf.com. Viitattu 30.5.2022.
  58. ↑ Miettinen, Heikki: HS-analyysi | Kanada otti jäähyjä, joita tuskin ymmärsivät – Kahden maalin Mikael Granlund oli Leijonien kultasankari Helsingin Sanomat. 29.5.2022. Sanoma Media Finland. Viitattu 30.5.2022.
  59. ↑ a b Honkavaara, Aarne ym.: Kaukalon leijonat, s. 118. US-Mediat Oy, 1989.
  60. ↑ Men web.archive.org. 19.2.2014. Arkistoitu 19.2.2014. Viitattu 11.5.2024.
  61. ↑ Mennander, Pasi: Leijonat - Suomi kohtaa MM-kisojen puolivälierissä Kanadan torstaina kello 20.20 – Tässä puolivälierien koko ohjelma www.leijonat.fi. Viitattu 26.5.2023.
  62. ↑ Pilvinen, Sami & Isokoski, Riku & Ikonen, Sami & Kalmari, Viljami: Marko Anttila lopetti Leijonat-uransa: ”Nuoremmilla on paremmat kropat” www.iltalehti.fi. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 26.5.2023.
  63. ↑ IIHF - Sijoitukset 2023 IIHF ICE HOCKEY WORLD CHAMPIONSHIP IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 26.5.2023. (englanniksi)
  64. ↑ Kuisma, Lassi: Ei siitä mihinkään pääse: Leijonat on MM-kisojen kultasuosikki – ”Kanadan mies alkaa olla aika valmis” www.iltalehti.fi. 10.5.2023. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 26.7.2023.
  65. ↑ MM-kisojen ennakko: Leijonat lähtee uusimaan mestaruuttaan NHL.com. Viitattu 26.7.2023.
  66. ↑ Liikanen, Tero & Hurmerinta, Eero: MM-kisat A-lohko: Leijonat lähtee ennakkosuosikkina metsästämään jatkopaikkaa Tampereella Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. 12.5.2023. Viitattu 26.7.2023.
  67. ↑ Virtanen, Vinski: Kommentti: Leijonien pitää voittaa MM-kultaa, koska kilpailijoiden joukkueet ovat uskomattoman huonoja yle.fi. 8.5.2023. Yle. Viitattu 26.7.2023.
  68. ↑ Aalto, Pekka: Kommentti: Onko Jukka Jalosen eväät syöty? Leijonien valmennus tulisi panna uusiksi Yle Urheilu. 28.5.2023. Viitattu 6.1.2024.
  69. ↑ Parviainen, Vesa & Karjalainen, Anssi & Kalmari, Viljami: Maskotilta ylilyönti Leijonien ottelussa Iltalehti (iltalehti.fi). 24.5.2024. Alma Media Suomi Oy.
  70. ↑ a b Hiitelä, Juha: Kimmo Timoselle suuri kunnianosoitus maajoukkueessa – hauska kiitospuhe nauratti yleisöä 10.11.2018. Sanoma Media Finland. Viitattu 7.1.2019.
  71. ↑ Tuhkanen, Ari: Helsingin areenan käyttöön saaminen näyttää tällä hetkellä mahdottomalta Yle Uutiset. 10.3.2022. Viitattu 13.3.2022.
  72. ↑ Uusitalo, Timo: Timo Jutilan Leijona-paita Hakametsän hallin kattoon – Katso show-miehen viihdyttävä kiitospuhe kokonaisuudessaan Yle Urheilu. 13.12.2018. Viitattu 14.12.2018.
  73. ↑ Hakola, Tero & Miettinen, Heikki: Teemu Selänteen Leijona-numero jäädytetään – lue uran kohokohdat ja muutama muu tapaus Helsingin Sanomat. 8.11.2015. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 31.5.2016. Viitattu 18.5.2016.
  74. ↑ a b c Saku Koivun, Jere Lehtisen ja Ville Peltosen maajoukkuepaidat jäädytetään Savon Sanomat. Viitattu 18.5.2016.
  75. ↑ Raipelle valtava kunnianosoitus Iltalehti (iltalehti.fi). 15.10.2010. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 15.10.2010.
  76. ↑ Raipen pelipaita hilataan Areenan kattoon tänään Aamulehti. Viitattu 11.11.2010.[vanhentunut linkki]
  77. ↑ Lähteenmäki, Lauri: Tässä ovat historian 30 tehokkainta Leijonien pelaajaa Ilta-Sanomat (is.fi). 4.5.2017. Sanoma Media Finland. Viitattu 21.10.2017.
  78. ↑ Nieminen, Antti: Leijonien maaottelukärki HS arkisto (maksullinen). Sanoma Media Finland. Viitattu 21.10.2017.
  79. ↑ Finland at eliteprospects.com www.eliteprospects.com. Viitattu 9.9.2023. (englanniksi)
  80. ↑ Legends of Hockey - Pro Classics: World Cup Hockey 1996 Summary web.archive.org. 5.9.2015. Arkistoitu 5.9.2015. Viitattu 9.9.2023-.
  81. ↑ Kanada voitti Suomen World Cupin finaalissa mtvuutiset.fi. 15.9.2004. Viitattu 9.9.2023.
  82. ↑ Kunnas, Kasperi: Karu fakta: Leijonille huonoin sijoitus arvokisoissa yli 60 vuoteen mtvuutiset.fi. 23.9.2016. Viitattu 9.9.2023.
  83. ↑ Honkavaara, Aarne ym.: Kaukalon leijonat, s. 169. US-Mediat Oy, 1989.
  84. ↑ Tuominen, Pasi: Suomella Kurri, Selänne, Numminen – USA tuotti silti kotikisatuskaa 1991 mtvuutiset.fi. 18.5.2017. Viitattu 3.1.2023.
  85. ↑ IIHF - NEWS web.archive.org. 8.10.2003. Arkistoitu 8.10.2003. Viitattu 29.8.2022.
  86. ↑ New Men’s & Women’s IIHF World Ranking News Release. Viitattu 29.8.2022.
  87. ↑ CURRENT IIHF WORLD RANKING News Release. IIHF. Arkistoitu 19.3.2006. Viitattu 13.5.2023.
  88. ↑ a b 2007 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  89. ↑ 2008 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  90. ↑ 2009 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  91. ↑ 2010 Ranking (Feb.) webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  92. ↑ 2010 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  93. ↑ 2011 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  94. ↑ 2012 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  95. ↑ 2013 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  96. ↑ 2014 Ranking (Feb.) webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  97. ↑ 2014 Ranking (May) webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  98. ↑ 2015 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  99. ↑ 2016 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 13.5.2023.
  100. ↑ IIHF: 2017 Ranking www.iihf.com. Viitattu 20.12.2017. (englanniksi)
  101. ↑ 2018 Ranking (Feb.) webarchive.iihf.com. Viitattu 12.12.2021.
  102. ↑ 2018 Ranking (May) webarchive.iihf.com. Viitattu 12.12.2021.
  103. ↑ IIHF - Canada leads World Ranking IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 12.12.2021. (englanniksi)
  104. ↑ IIHF - World Ranking web.archive.org. 26.4.2020. Arkistoitu 26.4.2020. Viitattu 12.12.2021.
  105. ↑ IIHF - World Ranking web.archive.org. 17.1.2022. Arkistoitu 17.1.2022. Viitattu 29.8.2022.
  106. ↑ Hurmerinta, Eero: Suomi ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanrankingin kärkeen Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. 20.2.2022. Viitattu 13.3.2022.
  107. ↑ Perälä, Joni: Suomi jatkaa ranking-ykkösenä, Venäjä kummittelee edelleen kolmantena – ensi vuoden alustavat lohkot julkaistu Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. 30.5.2022. Viitattu 30.12.2022.
  108. ↑ IIHF - World Ranking iihf.com. IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 29.5.2023. (englanniksi)
  109. ↑ IIHF - World Ranking iihf.com. IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 27.5.2024. (englanniksi)
  110. ↑ Elite Prospects - Team Captains of Finland Elite Prospects. Viitattu 9.5.2024.
  111. ↑ Elite Prospects - Team Captains of Finland|OG| Elite Prospects. Viitattu 20.10.2017.
  112. ↑ Seppä, Lassi: Valtteri Filppula kantaa Leijonien kapteenin C-kirjainta olympiaturnauksessa Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. 8.2.2022. Viitattu 8.2.2022.
  113. ↑ Leijonat - MM2023 www.leijonat.fi. Viitattu 9.5.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Timo Forss & Petteri Granström: Leijonavisa (Like).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen jääkiekkomaajoukkue.
Suomen jääkiekkomaajoukkueen kokoonpanot arvokisoissa
Canada Cup: 1976 | 1981 | 1987 | 1991 | 1996 | 2004 | 2016
Olympialaiset: 1980 | 1984 | 1988 | 1992 | 1994 | 1998 | 2002 | 2006 | 2010 | 2014
MM-kisat: 1965 | 1990 | 1991 | 1992 | 1993 | 1994 | 1995 | 1996 | 1997 | 1998 | 1999 | 2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2021 | 2022
Miesten jääkiekon maailmanmestarit
1920  Kanada 1924  Kanada 1928  Kanada 1930  Kanada 1931  Kanada 1932  Kanada 1933  Yhdysvallat 1934  Kanada
1935  Kanada 1936  Iso-Britannia 1937  Kanada 1938  Kanada 1939  Kanada 1947  Tšekkoslovakia 1948  Kanada 1949  Tšekkoslovakia
1950  Kanada 1951  Kanada 1952  Kanada 1953  Ruotsi 1954  Neuvostoliitto 1955  Kanada 1956  Neuvostoliitto 1957  Ruotsi
1958  Kanada 1959  Kanada 1960  Yhdysvallat 1961  Kanada 1962  Ruotsi 1963  Neuvostoliitto 1964  Neuvostoliitto 1965  Neuvostoliitto
1966  Neuvostoliitto 1967  Neuvostoliitto 1968  Neuvostoliitto 1969  Neuvostoliitto 1970  Neuvostoliitto 1971  Neuvostoliitto 1972  Tšekkoslovakia 1973  Neuvostoliitto
1974  Neuvostoliitto 1975  Neuvostoliitto 1976  Tšekkoslovakia 1977  Tšekkoslovakia 1978  Neuvostoliitto 1979  Neuvostoliitto 1981  Neuvostoliitto 1982  Neuvostoliitto
1983  Neuvostoliitto 1985  Tšekkoslovakia 1986  Neuvostoliitto 1987  Ruotsi 1989  Neuvostoliitto 1990  Neuvostoliitto 1991  Ruotsi 1992  Ruotsi
1993  Venäjä 1994  Kanada 1995  Suomi 1996  Tšekki 1997  Kanada 1998  Ruotsi 1999  Tšekki 2000  Tšekki
2001  Tšekki 2002  Slovakia 2003  Kanada 2004  Kanada 2005  Tšekki 2006  Ruotsi 2007  Kanada 2008  Venäjä
2009  Venäjä 2010  Tšekki 2011  Suomi 2012  Venäjä 2013  Ruotsi 2014  Venäjä 2015  Kanada 2016  Kanada
2017  Ruotsi 2018  Ruotsi 2019  Suomi 2021  Kanada 2022  Suomi 2023  Kanada 2024  Tšekki
Jääkiekon olympiavoittajat
1920  Kanada 1924  Kanada 1928  Kanada 1932  Kanada 1936  Iso-Britannia 1948  Kanada
1952  Kanada 1956  Neuvostoliitto 1960  Yhdysvallat 1964  Neuvostoliitto 1968  Neuvostoliitto 1972  Neuvostoliitto
1976  Neuvostoliitto 1980  Yhdysvallat 1984  Neuvostoliitto 1988  Neuvostoliitto 1992  IVY 1994  Ruotsi
1998  Tšekki 2002  Kanada 2006  Ruotsi 2010  Kanada 2014  Kanada 2018 Olympialippu Venäläiset olympiaurheilijat
2022  Suomi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_jääkiekkomaajoukkue&oldid=22708467”