Huhtiniemen joukkohaudat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Pasi Jaakkosen kirja aiheesta mainitaan, ja siitä kertovaa uutista referoidaan, mutta itse kirjaa ei ole käytetty lähteenä, vaan kirjassa kerrottuja asioita mainitaan vain yksittäisiä uutislähteitä lainaten. Kirjassa myös luetellaan yksityiskohtaisesti julkaisuja, joihin virheelliseksi sittemmin osoittautunutta tietoa ehti päätyä.
Kenttäoikeus käsittelemässä rikosasiaa kesällä 1944.

Huhtiniemen joukkohaudoiksi kutsutaan Lappeenrannan Huhtiniemestä löydettyjä kahta joukkohautaa.

Huhun mukaan kaupungissa toimi kesällä 1944 salainen kenttäoikeus, joka tuomitsi satoja suomalaisia rintamakarkureita kuolemaan. Aiheesta on liikkeellä satoja kertomuksia, mutta kertomukset vahvistavia dokumentteja tai teloitukset nähneitä silminnäkijöitä ei ole löytynyt. Toistaiseksi löydetyt vainajat ovat peräisin jatkosotaa edeltäneeltä ajalta, eivätkä he ole kuolleet väkivaltaisesti.

Joukkohauta liittyy 1800-luvun alkupuolen ortodoksiseen sotilashautausmaahan. Vainajat ovat venäläisiä, ja he ovat voineet kuolla esimerkiksi kulkutautiin.

Huhu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisissa tiedotusvälineissä, kirjallisuudessa sekä eteläkarjalaisessa kertomusperinteessä kierteli 1970-luvulta saakka vahvistamaton tieto, jonka mukaan Lappeenrannassa olisi kesäkuun 1944 loppupuolella toiminut salainen kenttäoikeus.[1] Oikeuden toiminta olisi perustunut yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichsin allekirjoittamaan käskyyn, jonka mukaan karkureiden pysäyttämisessä tuli käyttää epäröimättä voimakeinoja. Tarpeen tuomioistuimelle olisi luonut Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella muutamaa viikkoa aiemmin. Tämän seurauksena rintamalta oli kadonnut noin 30 000 karkuria ja joukostaan harhautunutta, joista 8 000 oli luokiteltu karkureiksi.[2]

Salaisessa tuomioistuimessa puheenjohtajana olisi toiminut lappeenrantalainen lakimies Toivo Tapanainen, joka oli johtanut jo vuonna 1918 toiminutta kenttäoikeutta. Huhun mukaan Huhtiniemessä kesällä 1944 teloitetut olisivat olleet Viipurissa muutamaa päivää aikaisemmin aiemmin hajalleen lyödyn 20. Prikaatin sotilaita. Yksiköstä kadoksiin taisteluiden aikana ja välittömästi sen jälkeen joutuneiden noin 450 sotilaan määrää pidettiin epäilyttävän suurena. Teloitukset Huhtiniemessä antoivat selityksen 20. Prikaatista kadonneiden sotilaiden suurelle määrälle. Laittomien teloitusten motiivi olisi ollut sodanjohdon kostotoimi Viipurin häpeällisen pikaisen menettämisen vuoksi.[3]

Viipurin taisteluiden ja Huhtiniemen teloitushuhun yhteyttä horjutti syksyllä 2006 julkaistu lehtiuutinen, jonka mukaan Viipurissa kadonneita on tuntuvasti vähemmän, mitä siihen saakka oli luultu. Lehtiartikkeli osoitti, että historiateoksissa esiintyvä luku Viipurissa kadonneesta noin 450 sotilaasta ei voi pitää paikkaansa, koska se voitiin osoittaa kopioiduksi väärästä alkuperäislähteestä. Huhtiniemen huhua ylläpitänyt virheellinen käsitys Viipurin epäilyttävän suurista katoamisluvuista oli syntynyt, kun 20. Prikaatin tilannekatsauksessa esitetty väliaikainen tieto yksikön kateissa olevista miehistä oli erheellisesti kirjattu lopulliseksi kadonneiden luvuksi. Luvun kirjaamisen aikoihin kaksi päivää taistelun jälkeen osa miehistä oli vasta palailemassa takaisin yksikköönsä. Virheellinen tieto esiintyi ensimmäisessä jatkosodan taisteluita käsittelevään kokonaisesityksessä Suomen Sota 1941-1945, mistä se edelleen kopioitiin alkuperäislähdettä tarkistamatta seuraaviin lähdeteoksiin.[4] Jäljelle jääneiden kadonneiden määrät olivat varsin tavanomaisia suhteessa siihen, että prikaati oli lyöty hajalle Viipurissa.[5][6]

Vaikka Viipurin katoamismysteerin ratkeaminen horjutti teloitushuhun uskottavuutta, sai se runsaasti tukea erilaisista silminnäkijäkertomuksista. Niissä veteraanit kertoivat nähneensä ruumiita Lappeenrannassa. Ympäri Itä-Suomea löytyi hajanaisia vihjeitä mahdollisista hautausmaista ja teloituspaikoista. Suojeluskuntalaisten kerrotaan esimerkiksi ampuneen tavoittamiaan karkureita Lemillä ja Saimaan saaristossa ja haudanneen vainajat metsään. Samaten Lappeenrannan varuskunnassa karkureita vartioineet nuoret asevelvolliset olettivat karkureita kuljetettavan teloitettaviksi, kun kuorma-autot veivät näitä ulos varuskunnan portista. Vartijoita oli varoitettu hiiskumasta karkureista: "...tai sammaa kuoppaa jouvutta työkii!" Myöhemmin kerrotaan Huhtiniemestä ajetun suuria määriä maa-ainesta Kuutostien pohjalle ja Lappeenrannan lentokentän alle tasoitusmaaksi. Samalla on oletettu näin hävitetyn karkureiden hautapaikkoja. Yhtään teloituksia nähnyttä ei kuitenkaan ilmaantunut.[7] Älymystön keskuudessa aiheen käsittely oli varsin suosittua. Ainakin Veijo Meri, Paavo Haavikko ja Heikki Hietamies käsittelivät aihetta huhun pohjalta. Erityisesti Paavo Haavikko kytki Huhtiniemessä sattuneiksi uskomansa teloitukset osaksi suurempaa Viipurin menettämiseen liittynyttä kuviota.[8][9]

Löydöt ja kaivaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

21. lokakuuta 1971 löydettiin kymmenen luurankoa vesijohtotöiden yhteydessä[10] ja Etelä-Saimaa-lehdessä kirjoitettiin 30. lokakuuta aiheesta artikkeli, jonka mukaan paikalta oli löytynyt joukkohauta.[11] Luita on löytynyt myös Huhtiniemen leirintäalueen rakennusten rakentamisen aikaan sokkelin kaivutöiden yhteydessä. Kun sokkeli oli valettu ja muotti purettu, rakentajat laittoivat luut takaisin peitemaiden mukana.[12]

Alueella suunniteltiin aloitettavaksi arkeologisia kaivauksia syksyllä 2005. Lupaa olivat hakeneet Ylen toimittaja Juha Portaankorva sekä Lauri Törnin perinnekilta.[13] Kaivauksia ei kuitenkaan silloin päästy aloittamaan aika- ja rahapulan takia. Lappeenrannan kaupungin rahoittamat kaivaukset aloitettiin lopulta 19.12.2005 kaupunginjohtajan määräyksellä. Kaivauksissa löydettiin joitakin luunkappaleita, mutta niiden ikää ei pystytty määrittämään. [14]Asiantuntijat arvostelivat kaupungin suorittamien kaivausten metodiikkaa. [15]

Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos ja oikeuslääketieteen laitos aloittivat uudet, Suomen Kulttuurirahaston rahoittamat kaivaukset 2. lokakuuta 2006.[16] Kaivauksissa löytyi ihmisluita ja sotilaspuvun kappaleita ja sen jälkeen vähintään 11 miehen ruumiin joukkohauta noin 80-100 cm syvyydestä ja sen vierestä toinen samansuuntainen hieman syvemmälle kaivettu joukkohauta. Ruumiit oli haudattu kädet rinnalla vierekkäin ilman arkkua kasvot ylöspäin[17]. Joukkohaudan löytymisen jälkeen keskusrikospoliisi alkoi tutkia tapausta.[18] [19] Kaivauksissa löytyneen joukkohaudan ja aiheesta nousseen keskustelun seurauksena Lappeenrannan poliisilaitos sai runsaasti kyselyjä kadonneitten sotilaiden omaisilta. Kyselyt lähetettiin edelleen tutkijoille [20]. Kaivauksista vastaaville ilmoitettiin myös useista muista mahdollisista joukkohaudoista Huhtiniemen vesilaitoksen alueella.[21]

28.10.2006 ruotsalainen lehti Dagens Nyheter kirjoitti vainajien olevan todennäköisesti venäläisiä. Tähän viittaavat lehden mukaan hautaustapa, jossa kädet ovat ristissä rinnan päällä sekä joukkohaudasta löytyneet ortodoksiset ristiriipukset. Lappeenrantaan rakennettiin venäläinen sotilassairaala vuonna 1830 ja seudulla toimi jatkosodankin aikaan sotilassairaala, jossa hoidettiin myös venäläisiä sotavankeja. Neuvostoliittolaiset sotavangit tuskin kantoivat ristejä, joten lehden mukaan on todennäköisempää, että vainajat ovat Venäjän vallan ajalta. Lehden mukaan keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala oli sanonut lehden olevan oikeilla jäljillä.[22][23]. Historiantutkija Heikki Rantatupa epäili, että Huhtiniemessä olisi unohdettu ortodoksinen hautausmaa. Hän sanoo löytäneensä merkinnän hautausmaasta vuoden 1838 kartasta Pallo-Tyysterniemessä. [24] [25] KRP kertoi 20. joulukuuta 2006, että Huhtiniemestä löydetyt jäännökset ovat todennäköisesti 1800-luvulta. Niissä ei myöskään ole väkivallan merkkejä. Myös kaivauksia johtanut professori Mika Lavento pitää jäännöksiä jatkosotaa vanhempina. Huhtikuussa 2007 valmiiksi saatujen radiohiiliajoitusten sekä arkeologisten tutkimusten perusteella vainajat ovat varsin varmasti 1800-luvulla haudattuja venäläisiä sotilaita.[26]

Loka- ja syyskuun 2007 aikana Huhtiniemessä suoritettiin jatkotutkimuksia, joiden aikana tutkittiin kaikki Huhtiniemen alueella joukkohaudoiksi maaperätutkimusten tai "silminnäkijäkertomusten" perusteella epäillyt kohteet. Tuloksena löydettiin eri aikakausille sijoittuvaa keramiikkaa. Jäänteitä ihmisruumiista ei löytynyt. Tutkijaryhmä pitää varmana, ettei Huhtiniemessä voi olla toisen maailmansodan aikaisia joukkohautoja.[27] Lokakuussa 2007 Ilta-Sanomien toimittaja Pasi Jaakkonen julkaisi kirjan Huhtiniemi - 400 kadonneen miehen mysteeri, jossa hän esittää eläkkeellä olleen lappeenrantalaisen, Syväkurkku-nimellä kutsutun putkimiehen laittaneen huhun liikkeelle 1990-luvulla.[28]Hän myös kyseenalaistaa silminnäkijäkertomusten luotettavuuden: Lappeenrannassa nähdyt vainajat saattoivat yhtä hyvin olla kaatuneita. Myös professori Heikki Ylikangas ja aiemmin teloituksiin uskonut tutkija Juhani Tashinin katsovat, että kyseessä on harvinaisen pitkälle levinnyt huhu.[29][30]

Myöhempiä kommentteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimpien tietojen mukaan on mahdollista että teloitetut, jos niitä tässä asiassa ylipäätään oli, haudattiin kotikuntiensa multiin ja merkittiin sotapäiväkirjoihin kaatuneina. Siksi arkistoista ei löydy mainintoja teloituksista eikä hautoja ole löydetty. Pekka Visurin mukaan pikateloituksista ei välitetty tietoja omaisille. Asiasta kertoi Ylen uutiset 31.1.2014.[31] [32][33]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Jaakkonen, Pasi: Huhtiniemi – 400 kadonneen miehen mysteeri. Minerva Kustannus, 2007. ISBN 978-952-492-095-7.
  2. ↑ Etelä-Saimaa, arkisto: Ällistyttävää, jos teloitustiedot olisi onnistuttu hävittämään, 19.10.2006 - (luettu 21.10.2006)
  3. ↑ Arponen, Antti, Meuronen, Matti: Teloitetut. Revontuli 2006. ISBN 952-5170-51-9.
  4. ↑ Ilta-Sanomat 26.11.1006: Vain 74 katosi Viipurissa"
  5. ↑ Tapio Nurminen: Viipuri ja 20.Pr. - (luettu 13.7.2007)
  6. ↑ Ilta-Sanomat: Vain 74 katosi Viipurissa - (luettu 13.7.2007)
  7. ↑ Yleisradio: Silminnäkijä: Huhu joukkohaudoista, esitetty 14.10.2004 - (luettu 30.10.2006)
  8. ↑ Huhtiniemen alue halutaan tutkia, vaikka vanhat haavat aukeaisivat. Etelä-Saimaa. 8.5.2005. Viitattu 13.11.2007
  9. ↑ Akateemikot ja Huhtiniemi. Etelä-Saimaa 23.1.2005. Viitattu 13.11.2007
  10. ↑ Etelä-Saimaa, arkisto: Huhtiniemen poliisitutkinnassa selvitetään vainajien kuolinsyy, 20.10.2006 - (luettu 24.10.2006)
  11. ↑ Etelä-Saimaa, arkisto: Teloitettujen hauta löytyi Huhtiniemestä, 30.10.1971 - (luettu 21.10.2006)
  12. ↑ A-talk 1.11.2006
  13. ↑ Helsingin Sanomat: Wartime mass grave of executed deserters could be unearthed in summer at Lappeenranta campsite 5.3.2005 – HS (luettu 10.8.2005)
  14. ↑ Etelä-Saimaa, arkisto: Huhtiniemen luiden ikä ei selvinnyt tutkimuksissa, 18.03.2006 - (luettu 24.10.2006)
  15. ↑ Etelä-Saimaa, arkisto: Kiistelty konekaivu jatkuu pian Huhtiniemessä, 25.03.2006 - (luettu 24.10.2006)
  16. ↑ Kaivaukset alkavat Lappeenrannan Huhtiniemessä luettu 22.10.2006
  17. ↑ Seitsonen, Oula, Holappa, Maija: Dokumentointi ruumishautakaivauksilla: Esimerkki Lappeenrannan Huhtiniemestä. Arkeologisten hautakaivausten tutkimusmenetelmät, toimittanut Salo, K. & Niukkanen, M., Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 22, 36-46., 2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.2.2016.
  18. ↑ Yleisradio: Huhtiniemen kaivauksissa löytyi ihmisen luita, 5.10.2006 - (luettu 22.10.2006)
  19. ↑ Helsingin Sanomat Lappeenrannan Huhtiniemestä löytyi joukkohauta 17.10.2006 - HS (luettu 22.10.2006)
  20. ↑ Yleisradio: Päivän peili, YLE 1, 23.10.2003
  21. ↑ Etelä-Saimaa, arkisto: Huhtiniemen vesilaitoksenkin läheisyydessä ehkä joukkohauta, 24.10.2006 - (luettu 25.10.2006)
  22. ↑ Dagens Nyheter: Skeletten sannolikt från ryska soldater, 27.10.2006 (ruotsiksi) -(luettu 28.10.2006)
  23. ↑ Helsingin Sanomat: Lehdet: Huhtiniemen vainajat venäläisiä, 28.10.2006 - (luettu 28.10.2006)
  24. ↑ Keskisuomalainen: Huhtiniemen arvoitukseen lisävaloa, 3.11.2006 - (luettu 4.11.2006)
  25. ↑ Iltalehti 5.11.2006 (luettu 5.11.2006)
  26. ↑ Tutkijat: Huhtiniemen luurangot 1800-luvulta Yle Uutiset. 20.4.2007. Viitattu 8.11.2007
  27. ↑ Huhtiniemen kaivaukset päättyivät tuloksettomina Helsingin Sanomien verkkopalvelu 16.10.2007. Viitattu 8.11.2007
  28. ↑ Huhtiniemen mysteeri:Pasi Jaakkonen: Syväkurkku Ylen Elävä arkisto. Yle. Viitattu 20.03.2012.
  29. ↑ Professori Ylikangas: "Syväkurkun" kaikki Huhtiniemi-tiedot perättömiä]. Helsingin Sanomat 5.7.2007. Viitattu 13.11.2007
  30. ↑ Pasi Jaakkonen: Syväkurkku huijasi meitä]. Journalisti 26.10.2007. Viitattu 13.11.2007.
  31. ↑ http://yle.fi/uutiset/arkistot_vaikenevat_jatkosodan_teloituksista__ammuttuja_karkureita_on_saatettu_haudata_rintamalla_kaatuneina/7058916
  32. ↑ http://areena.yle.fi/tv/2159066
  33. ↑ http://yle.fi/uutiset/jatkosodan_teloituksissa_mukana_olleet_kantoivat_taakkaa_loppuun_saakka__olet_omias_tappanu/7058878

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Arponen, Antti O. ja Meuronen, Martti: Teloitetut. Revontuli, 2006. ISBN 952-5170-51-9
  • Haavikko, Paavo: Päämaja – Suomen hovi. Art House, 1999. ISBN 951-884-265-5
  • Hietamies, Heikki: Sotatuomari. Otava, 2005. ISBN 951-1-20497-1 (saatavana myös äänikasettina)
  • Jäntti, Lauri: Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944. WSOY, 1956. "Kesäsodan" taustaa, tapahtumia ja lähikuvia patterinpäällikön näkökulmasta, 3. painos
  • Kulomaa, Jukka: Käpykaartiin? 1941–1944. Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1754-2 Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana
  • Lindstedt, Jukka: Kuolemaan tuomitut: kuolemanrangaistukset Suomessa toisen maailmansodan aikana. Suomalainen lakimiesyhdistys, 1999. ISBN 951-855-176-6
  • Nieminen, Saul: Nää rannat rakkaat rakkaan synnyinmaan. Määritä julkaisija! ISBN 951-99638-8-X Lappeenrannan suojeluskunta 1917-1944.
  • Nuorteva, Jussi: Vangit, vankilat, sota. Suomen vankeinhoitolaitos toisen maailmansodan aikana. Valtion painatuskeskus, 1987. ISBN 951-860-349-9
  • Oesch, K. L.: Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944. Otava, 1956.
  • Rintala, Paavo: Sotilaiden äänet. Pohjoinen, 1989. ISBN 951-749-118-2 Kannaksen läpimurtotaisteluista 1944 / Yleisradion ääniarkistosta koonnut Paavo Rintala
  • Jaakkonen, Pasi: Huhtiniemi – 400 kadonneen miehen mysteeri. Minerva Kustannus, 2007. ISBN 978-952-492-095-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Huhtiniemen_joukkohaudat&oldid=22780029”