1700-luku
1700-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1700–1799. Se oli Euroopassa valistuneen itsevaltiuden aikaa. Poliittiset muutokset alkoivat johtaa kansallisvaltioiden syntyyn. Ranskan itsevaltius johti talonpoikaiskapinoihin, jotka ravistelivat säätyihin perustuvaa feodaalijärjestystä. Valistus uhkasi kirkon valtaa.
Itävallan, Venäjän ja Preussin nousu siirsi valtaa Ranskalta, Englannilta ja Espanjalta itään. Eurooppalaisia siirtokuntia perustettiin ympäri maailmaa, ja britit saivat hallintaansa koko sisällissotaan ajautuneen Intian.
Tiede ja yhteiskunta kehittyivät vuosisadan aikana. Tieteellinen vallankumous, teollinen vallankumous ja maanviljelyn vallankumous muokkasivat yhteiskuntarakenteita, kuin myös valistusaate ja liberalismi. Kulttuurissa oli barokin aikakausi.
Maailmanpolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1700-lukua on pidetty levottomuuksien ja vallankumousten aikakautena Euroopassa. Westfalenin rauhasta alkanut poliittinen kehitys oli johtanut suvereenien valtioiden syntyyn, joiden kehitys jatkui kohti kansallisvaltioita ja nykyaikaisia valtiorakenteita. 1700-luvulle tultaessa Westfalenin rauhan jälkeinen valtatasapaino heilui, kun valtioiden välinen kilpailu johti alati kasvaviin sotiin.[1][2]
Euroopan suurvaltoja olivat Englanti, Ranska, Espanja, Preussi, Ruotsi ja Itävalta sekä Osmanien valtakunta osin Aasian ja Afrikan puolella. Kiinan Qing-dynastialla ja Japanin Tokugawa-shōgunaatilla oli paikallinen hegemonia ja he pyrkivät eristäytymään muusta maailmasta eurooppalaisten mielenkiinnosta huolimatta. Intiassa Suurmogulien valtakunta oli paikallinen suurvalta.
Vuosisadan alkupuoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän tsaari Pietari Suuri uudisti ja länsimaisti valtakuntaansa voimakkaasti. Vuonna 1700 hän muodosti liittouman Tanskan, Puola-Liettuan ja Saksan kanssa ja aloitti sodan Ruotsia vastaan. Suuri Pohjan sota kesti vuoteen 1721 ja päättyi Ruotsin tappioon. Ruotsi joutui luovuttamaan suuria alueita Venäjälle, minkä on katsottu päättäneen Ruotsin suurvalta-ajan. Venäjä sen sijaan nousi suurvallaksi. Sodan jälkeen Pietari Suuri rakennutti uuden pääkaupungin Pietarin Suomenlahden pohjukkaan ja julisti Venäjän keisarikunnaksi.[3]
Espanjan kuningas Kaarle II kuoli ilman perillistä vuonna 1700. Ranskan ja Itävallan hallitsijat vaativat Espanjan kruunua omakseen, mutta Kaarle II oli ilmaissut haluavansa Ranskan kuninkaan pojanpojan Filipin perivän valtaistuimensa. Euroopan suurvallat eivät voineet hyväksyä Ranskan ja Espanjan mahdollista liitosta, joten vuonna 1701 syttyi Espanjan perimyssota, jossa Ranska ja Baijeri sotivat laajaa liittoumaa vastaan. Sodan väsyttämät osapuolet päätyivät rauhaan vuonna 1713.[4] Filipistä tuli kuningas, mutta hän luopui oikeudestaan periä Ranskan kruunu ja Espanja menetti alueensa Alankomaissa ja Italiassa.
Englanti ja Skotlanti olivat olleet personaaliunionissa vuodesta 1603, mutta valtiot yhdistyivät virallisesti Isoksi-Britanniaksi vuonna 1707. Ison-Britannian ensimmäisen hallitsijan Annan kuoltua katoliset jakobiitit nousivat kapinaan. Jakobiittikapinat aiheuttivat maassa suuria levottomuuksia 1715–1716 ja 1745–1746.[5]
Suurmogulien valtakunnan hallitsijan Aurangzebin kuolema vuonna 1707 aloitti valtakunnan taantuman. Marathivaltakunta valloitti hiljalleen Suurmogulien alueita sisämaassa samalla kun englantilaiset ja ranskalaiset valloittivat Intian rannikkoseutua.[6] Safavidien dynastia Persiassa heikkeni samoihin aikoihin ja maa hajosi pienempiin valtioihin. Vuonna 1736 Nadir Šah valloitti Persian, Afganistanin ja osia Intiasta ja perusti Afšaridien dynastian, josta tuli alueellinen suurvalta.[7] Persialaiset ryöstivät ja tuhosivat Suurmogulien valtakunnan pääkaupungin Delhin vuonna 1739.[6]
Euroopassa oli 1700-luvun alkupuolella lähes jatkuva sota. Sodissa tunnuksenomaista oli laajat ja muuttuvat liittoumat, sillä valtiot liittoutuivat eri sodissa omien etujensa mukaan. Habsburgien monarkia nousi hiljalleen hegemoniaan Keski-Euroopassa ja Balkanilla. Habsburgien vallan keskus oli Itävallan arkkiherttuakunta ja he olivat myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina.
Keisari ja arkkiherttua Kaarle VI kuoli 1740, mikä käynnisti Itävallan perimyssodan. Kaarle VI oli nimittänyt tyttärensä Maria Teresian seuraajakseen, mitä esimerkiksi Baijeri ja Espanjan eivät hyväksyneet. Lisäksi useat maat näkivät mahdollisuuden heikentää Habsburgeja. Preussi muodosti liittouman Itävaltaa vastaan ja hyökkäsi. Pian miltei jokainen Euroopan valtio sekaantui sotaan. Sota päättyi vuonna 1748 rauhaan, jossa Maria Teresia tunnustettiin hallitsijaksi ja Itävalta sai pitää alueensa Sleesiaa lukuun ottamatta, joka liitettiin Preussiin.[8]
Vuosisadan jälkipuoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Persia alkoi taas hajota Nadir Šahin kuoleman jälkeen. Merkittävimmiksi alueen valtioiksi muodostuivat Zand-dynastia ja afganistanilainen Dorrani-valtakunta.[7]
Itävallan perimyssotaa seurasi Euroopassa lyhyt rauhallinen ajanjakso, joka päättyi 1756. Itävallan ja Preussin kireät välit johtivat kahden suuren liittouman muodostumiseen ja seitsenvuotisen sodan syttymiseen. Suurvalloista Ranska ja Venäjä tukivat Itävaltaa ja Iso-Britannia Preussia. Sota laajeni myös siirtokuntiin, jolloin mukaan sotaan ajautuivat myös siirtomaavallat Espanja ja Portugali.[9]
Aluksi Preussi ja Iso-Britannia liittolaisineen jäivät seitsenvuotisessa sodassa tappiolle, mutta Preussin torjuntavoitot manner-Euroopassa ja brittien menestyminen siirtomaissa tasoitti tilannetta.[9] Lopulta Preussi oli taipumassa ylivoiman edessä, mutta Venäjän keisarinna Elisabet kuoli 1762 ja hänen seuraaja Pietari III halusi rauhaa. Pian myös muut sodan osapuolet olivat valmiita rauhaan ja sota päättyi 1763. Sodan seurauksena Iso-Britannia sai Ranskalta Uuden Ranskan ja siirtokuntia Intiasta ja Itävalta luopui Sleesiasta.[10]
Osmanien valtakunnassa alkoi 1730-luvulla poikkeuksellisen rauhan ja vaurastumisen aika. Valtio jäi seitsenvuotisen sodan ulkopuolelle, minkä vuoksi osmanien armeija ja sodankäyntitaidot eivät kehittyneet eurooppalaisten mukana. Vuosisadan loppupuolella osmanit hävisivät useamman sodan Venäjää ja Itävaltaa vastaan.[11]
Seitsenvuotisen sodan vuoksi Iso-Britannia joutui nostamaan veroja. Pohjois-Amerikan siirtokunnat katsoivat, ettei kruunulla ollut oikeutta verottaa heitä, sillä siirtokunnilla ei ollut oikeutta vaikuttaa asioihinsa. Erimielisyydet johtivat siirtokuntien kapinaan ja vuonna 1775 alkoi Amerikan vapaussota. Siirtokunnat julistautuivat itsenäiseksi vuonna 1776 ja Iso-Britannia tunnusti Yhdysvaltojen itsenäisyyden 1783.[12]
Alankomaiden merivalta romahti neljännen Englannin–Hollannin sodan seurauksena 1784 ja siirtomaayhtiö Hollannin Itä-Intian kauppakomppania ajautui konkurssiin. Seuraavalla vuosikymmennellä britit miehittivät useita Alankomaiden siirtokunnista, merkittävimpinä Ceylon ja Kapmaa.
Puola-Liettua lakkasi olemasta niin sanottujen Puolan jakojen jälkeen. Venäjä, Preussi ja Itävalta painostivat sotilaallisesti Puola-Liettuaa luopumaan alueistaan. Kolmannessa jaossa 1795 koko Puola jaettiin ulkovaltojen kesken.
Kiina oli elänyt rauhallista ja vaurasta aikaa miltei koko 1700-luvun. Kiinalainen silkki, posliini ja tee olivat kallisarvoista kauppatavaraa Eurooppaan. Maan väkiluku kasvoi nopeasti, mutta ruuantuotanto ei, mikä johti nälkään ja levottomuuksiin. Valkoisen lootuksen kapina 1795–1804 yritti kaataa koko Qing-dynastian.[13]
Kaakkois-Aasiassa vanha Ayutthayan kuningaskuntan romahti 1767 pitkään jatkuneiden siirtomaavaltojen ja naapurimaiden vihamielisyyksien seurauksena. Thait yhdistyivät sotapäällikkö Taksinin johdolla uudeksi kuningaskunnan 1770 ja hänen valtakauttaan seurannut Chakri-dynastia alisti myös lähialueet valtansa alle. Vietnamissa oli ollut sisällissotia ja kapinoita käytännössä koko 1700-luvun, mutta maa yhdistyi 1780-luvulla yhden keisarin alle, jonka kuoltua 1792 maa ajautui jälleen sisällissotaan.
Ranskassa oli kytenyt pitkään levottomuuksia ja tyytymättömyyttä kuninkaan itsevaltiuteen. Vuonna 1789 suuri mellakka yltyi kansannousuksi ja lopulta Ranskan vallankumoukseksi, joka muutti koko Eurooppaa. Vallankumous kesti kymmenen vuotta, jonka aikana kuningas teloitettiin, säätyjen erioikeudet purettiin, feodaaliyhteiskunta lakkautettiin ja perustettiin vapauteen ja tasa-arvoon pohjautuva valtiojärjestelmä. Euroopan valtiot pelkäsivät vastaavan liikehdinnän leviävän omille alueilleen, minkä vuoksi Ranska ajautui vallankumoussotiin naapurivaltioidensa kanssa.[14]
Merkittäviä tapahtumia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valistusaika
- Teollinen vallankumous alkaa lähinnä Isosta-Britanniasta.
- Persia valloitti Afganistanin.
- 1700–1721: suuri Pohjan sota, Isoviha 1713–1721 (venäläisten miehitys Suomessa)
- Espanjan perimyssota (1702–1713)
- 1707: Ison-Britannian kuningaskunta muodostettiin.
- Itävallan perimyssota (1740–1748)
- 1741–1743: Hattujen sota, Ruotsin hyökkäys, Venäjä miehitti jälleen koko Suomen (pikkuviha), Turun rauha.
- 1750: pieni jääkausi kylmimmillään.
- Seitsenvuotinen sota (1756–1763) (myös: Suuri siirtomaasota, Pommerin sota), ensimmäinen "maailmansota".
- 1770-luku: James Cookin tutkimusmatkat
- 1771: Kustaa III:n vallankaappaus Ruotsissa. Kustaa III:n revenssisota ja Anjalan liitto kuningasta vastaan 1788.
- 1776 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus, vapaussota (1776–1783) ja perustuslaki 1789.
- 1789: Ranskan suuri vallankumous.
- 1799: Napoleonin joukot löysivät Rosettan kiven.
- Ensimmäiset lähetysseurat perustetaan 1700-luvun lopulla.
Merkittäviä henkilöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hallitsijoita ja valtiomiehiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaarle XII, Ruotsin kuningas
- Kuningatar Anna, Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningaskuntien kuningatar
- Katariina II, Venäjän keisarinna (hallitsi 1762–1796)
- Ludvig XIV, Ranskan Aurinkokuningas (hallitsi 1643–1715)
- Ludvig XV, Ranskan kuningas
- Ludvig XVI, Ranskan kuningas
- Marie Antoinette, Ranskan kuningatar
- Maria Teresia, Itävallan keisarinna
- Pietari Suuri, Venäjän keisari
- George Washington, kenraali, Yhdysvaltain 1. presidentti (1789–1797)
- Benjamin Franklin, Amerikan vallankumouksen johtajia
- Fredrik Suuri, Preussin kuningas
Poliittisesti merkittävät henkilöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Adam Smith, taloustieteilijä
- Mary Wollstonecraft, feministi
Tiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Filosofit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taide
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Johann Sebastian Bach, säveltäjä
- Wolfgang Amadeus Mozart, säveltäjä
- Jonathan Swift, kirjailija
- Voltaire, ranskalainen kirjailija ja filosofi
- François Boucher, taidemaalari
- Antonio Salieri, italialainen säveltäjä
Keksintöjä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- James Wattin paranneltu höyrykone
- Nicolas-Joseph Cugnotin höyrykäyttöinen ensimmäinen auto
- kangaspuiden parantelu, John Kay
- kutomakone, Edmund Cartwright
- Kehruukone Kehruu-Jenny, James Hargreaves ja Thomas Highs
- Kaleerit vielä yleisiä merisodankäynnissä
- Kronometri, jolla pystyttiin määrittämään valtameripurjehduksessa tarkasti pituusaste
- Tiede, tekniikka ja kauppa alkavat kaivata perustakseen tarkkaa mittajärjestelmää: 1700-luvun lopulla tehdään ensimmäinen metrin prototyyppi
- Ensimmäinen ennestään tuntematon planeetta, Uranus löydetään.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Charlotte Evans, suom. Tarja Virtanen: Värikäs maailmanhistoria. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20190-1
- Berndl, Hattsten, Knebel, Udelhoven: Maailmanhistoria. Parragon, 2007. ISBN 978-1-4054-8283-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 477
- ↑ Maailmanhistoria, s. 169
- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 456–457, 466–467
- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 470–471
- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 486–487
- ↑ a b Värikäs maailmanhistoria, s. 494
- ↑ a b Maailmanhistoria, s. 316–317
- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 482–483
- ↑ a b Värikäs maailmanhistoria, s. 498–499
- ↑ Maailmanhistoria, s. 275, 287
- ↑ Maailmanhistoria, s. 311
- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 518–519
- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 502–503
- ↑ Värikäs maailmanhistoria, s. 522–523
- ↑ Uranus: Read More Solar System Exploration: Nasa. Arkistoitu 16.1.2013. Viitattu 6.3.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]