Kummeli-legenda Heikki Silvennoinen on kuollut 70-vuotiaana. Hän kuoli pitkäaikaiseen sairauteen kotonaan. Silvennoisen terävä ja omalaatuinen huumori on jättänyt jälkensä suomalaisten sydämeen. Otamme osaa omaisten suruun. Silvennoinen oli tunnettu erityisesti Kummeli-sketsisarjasta. Myöhemmin hän näytteli muun muassa Kummeli esittää: Kontio & Parmas -komediasarjassa. Silvennoinen oli taitava kitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Silvennoista kutsuttiin ”Kangasalan Claptoniksi” ja hän soitti muun muassa 1970-luvulla vaikuttaneessa Tabula Rasa -rockyhtyeessä. Olemme koonneet Yle Areenaan Heikki Silvennoisen esiintymisiä vuosien varrelta. Mikä on sinulle rakkain Heikki Silvennoiseen liittyvä muisto? https://lnkd.in/dCf_3UhX Radio Suomessa muistetaan Silvennoista keskiviikkona 18. joulukuuta klo 17.15–18.30. Muistolähetyksen juontaa Olli Haapakangas. Silvennoisen merkittävää uraa muistetaan myös suorassa lähetyksessä torstaina 19.12.2024 klo 19.00-20.00 Yle TV1 ja Yle Areenassa. Heikki Silvennoinen - kitaristi ja koomikko -lähetyksessä mukana ovat Timo Kahilainen, Mikko Kuustonen, Elsa Saisio, Heikki Vihinen, Jukka Leppilampi ja Olli Keskinen. Juontajana Mikko Kekäläinen. #Yle
Yle
Broadcast Media Production and Distribution
Olemme maan suurin mediatalo ja monien mahdollisuuksien työyhteisö. Tutustu meihin: rekry.yle.fi
About us
Yle on suomalaisten oma julkisen palvelun mediayhtiö ja monien mahdollisuuksien työyhteisö. Meillä työskentelee laaja joukko eri alojen parhaita ammattilaisia toimittajista digikehittäjiin ja viulisteista lakimiehiin. Teemme Suomen suosituimpia sisältöjä ja palveluita verkkoon, televisioon ja radioon kaikille suomalaisille. Olemme läsnä 32 paikkakunnalla ympäri Suomen. Ainutlaatuinen tehtävämme on lisätä ymmärrystä toisistamme ja maailmasta sekä vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Tätä työtä teemme vastuullisesti, luotettavasti ja ihmistä arvostaen. Tavoitteenamme on olla media-alan uudistaja ja edelläkävijä. Tutustu meihin työnantajana: rekry.yle.fi Yle är finländarnas eget public service-mediebolag och en arbetsgemenskap med många möjligheter. Vi anställer en bred grupp av de bästa proffsen inom olika områden, från journalister till digitala utvecklare och från violinister till jurister. På våra 25 regionala redaktioner runtom i Finland skapar vi landets mångsidigaste innehåll och tjänster som är tillgängliga för alla finländare. Vårt unika uppdrag är att öka förståelsen för varandra och världen och att stärka det finländska samhället och kulturen. Vi utför detta arbete ansvarsfullt, pålitligt och med respekt för varandra. Vårt mål är att vara en innovatör och pionjär inom mediebranschen. Lär känna oss som arbetsgivare: rekry.yle.fi Yle or Yleisradio is Finland's national public service media company and the most diverse community of creative work in Finland. Our purpose is to increase our understanding of each other and the world, and strengthen Finnish society and culture. We are reliable and responsible, encourage creativity and value the individual – together we can accomplish something better. Get to know Yle as an employer: recruiting.yle.fi
- Sivusto
-
https://yle.fi
External link for Yle
- Toimiala
- Broadcast Media Production and Distribution
- Yrityksen koko
- 1 001 – 5 000 työntekijää
- Päätoimipaikka
- Helsinki
- Tyyppi
- Voittoa tavoittelematon
- Perustettu
- 1926
- Erityisosaaminen
Sijainnit
-
Ensisijainen
Uutiskatu 5
Helsinki, 00024, FI
Työntekijät Yle
-
Tapio Hakanen
Head of Music at YleX
-
Asmo Halinen
A trailblazer in digital business and product development
-
Jan Erola
Kreative Communications at Kravat
-
Petri Alanko
Music and audio direction - Composer (Now: Alan Wake II, lately Control, by Remedy Entertainment) - Sound design - Production - Solo stuff: Lowland
Päivitykset
-
💠 Svenska Yle söker nu en direktör och ansvarig chefredaktör för att leda Svenskfinlands största redaktion. 💠 Hos oss på Svenska Yle får du chansen att påverka och utveckla innehåll som når cirka 90% av den svenskspråkiga befolkningen i Finland varje vecka. Vi erbjuder en dynamisk arbetsmiljö där du kan göra skillnad, med ansvar för vårt breda utbud i tv, radio, på Yle Arenan, svenska.yle.fi och i Yle-appen. I uppdraget ingår även budgetansvar och samarbete med nordiska kollegor. 💠 Placering: Helsingfors 💠 Skicka din ansökan via länken senast 6.1.2025. Bli en del av Yle, ett public service-mediebolag som främjar förståelse och kultur i Finland. #Jobb #Rekrytering #SvenskaYle
-
Tiesitkö, että uutta musiikkia soi Ylen kanavilla noin parisataa kappaletta viikossa? Samalla karttuu Yle Arkiston musiikkiäänitekokoelma, joka täytti tänä vuonna kunnioitettavat 90 vuotta. Onnittelemme!🎉 Yhdeksässäkymmennessä vuodessa Ylen musiikkiäänitekokoelmaan on kerääntynyt yli 2 miljoonaa digitaalista kappaletta. Fyysiset levyvarannot käsittävät noin puoli miljoonaa nimikettä eli noin 🎵 170 000 kpl musiikki-CD:tä 🎵 150 000 kpl vinyylilevyjä 🎵 9 000 kpl C-kasetteja 🎵 60 000 kpl erilaisia studio- ja muita nauhoja sekä 🎵 22 000 kpl gramofonilevyjä eli ns. “savikiekkoja”. “Siistiä tässä työssä on se, että meidän käsien kautta kulkee lähes kaikki se musiikki, mitä Ylen kanavilla soitetaan”, kertoo Yle Arkiston kokoelmavastaava Olli Lampinen-Enqvist videolla. Yleisradion tehtäviin kuuluu luoda, tallentaa ja säilyttää suomalaista audiovisuaalista kulttuuria jälkipolville ja samalla tukea kotimaista luovaa alaa. Viime vuonna käytimme noin 24 miljoonaa euroa musiikin esityskorvauksiin Teostolle ja Gramexille. Mikä on suosikkisi Ylen musiikkiohjelmista? Lue lisää artikkelista: https://lnkd.in/dWacnEWD #Yle #TarinoitaYlesta
-
Yle Kääre on taas täällä! 🎁 Käy kurkkaamassa minkälainen sarjojen ja lukemisen kuluttaja olit tänä vuonna. Jokaiselle Yle Tunnusta käyttävälle tehty vuosikooste kertoo, millainen mediankäyttäjä olet. Pääset näkemään esimerkiksi kuinka monena päivänä olet vieraillut Ylen palveluissa, mihin aikaan päivästä mediankulutuksesi on aktiivisinta ja mitkä tv- ja podcast-sisällöt olivat sinulle mieluisimpia vuonna 2024. Oman kääreen voit katsella Yle-sovelluksesta tai verkkoselaimen kautta osoitteesta yle.fi/kaare 📱 #Yle #YleKääre
-
Yle on Suomen uutistoimijoiden ykkönen ja tärkein uutislähde kaikissa ikäryhmissä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 82 prosenttia suomalaisista luottaa Ylen uutisiin. “On tärkeää, että kotimaiseen uutismediaan luotetaan edelleen laajasti. Meidän kaikkien uutistoimijoiden tulee kuitenkin kiinnittää huomiota myös luottamuksen laskevaan trendiin miesten parissa. Luottamus lunastetaan päivittäisillä teoilla ja jokaisen suomalaisen on pystyttävä löytämään itsensä ja oma arkensa myös uutisista”, toteaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen. Suomalaisten tärkeimmät uutislähteet löytyvät Ylen ja Ilta-Sanomien verkosta. Ylen mainitsee 30 prosenttia vastaajista, Ilta-Sanomat 28 prosenttia. Tutkimus edustaa nettiä käyttävää väestöä. Uutisarvostukset 2024 -tutkimus on Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan tilaama seurantatutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää suomalaisten suhdetta kotimaisiin uutistoimijoihin ja seurata uutismedioiden luotettavuutta. #Yle #YleUutiset #Uutiset
Yle on Suomen luotetuin uutismedia – ”Luku on maailman mittakaavassa todella hyvä”, sanoo Ylen vastaava päätoimittaja
yle.fi
-
SUOMI ON VOITTANUT SALIBANDYN MAAILMANMESTARUUDEN! 🥇 Suomi kohtasi finaalissa kisojen järjestäjämaan Ruotsin. Ruotsi johti peliä peräti 4–0, mutta Suomi nousi tasoihin kolmannessa erässä. Jatkoerässä kisojen debytantti Miska Mäkinen ratkaisi ensimmäisellä MM-maalillaan Suomen maailmanmestaruuden. 🏆 Maailmanmestaruus oli Suomen miesten salibandymaajoukkueen viides. Suomi voitti maailmanmestaruuden häviämättä otteluakaan MM-turnauksessa. Paljon onnea tuoreille mestareille! 🇫🇮 Seurasitko jännittävää MM-finaalia? 📸 Juha Hautakangas #Yle #Salibandy #Urheilu
-
✨ Joulun ajan taikaa, hiljaa hiljaa ✨ Ylen tunnelmallisessa jouluntoivotuksessa kuullaan kaunis joululaulu Hiljaa, hiljaa. Uuden version tutusta kappaleesta tulkitsevat muusikot Selma Savolainen, Max Zenger ja Toomas Keski-Säntti. Katso ja kuuntele lumoava esitys Yle Areenassa. https://lnkd.in/dUPHPP52 Psst! Voit lähettää jouluntoivotuksen kätevästi läheisellesi sähköpostitse tai somessa: https://lnkd.in/df2d92-w #Yle #Joulu #YleAreena
-
Pentuliven poppoo Puoli seitsemän -lähetyksessä! 😍 Anniina Valtonen ja sosiaalisen median vaikuttaja Mmiisas eli Miisa Grekov saivat eilen suloista seuraa Puoli seiskan studiossa. Loimulan väki oli perjantaina Pasilassa viettämässä retkipäivää ja vierailivat Puoli seiskan lisäksi YleX Aamussa ja Luuttiklubissa. Katso koko Puoli seitsemän -jakso Yle Areenasta. ✨ #Yle #Pentulive #Puoliseitsemän
-
Muistatko vielä Olga P. Postisen? 💕 Elävän arkiston toimitus haastatteli käsikirjoittaja-ohjaaja Laura Lilja-Haatajaa, joka kertoi miten pidetty kalenteri tehtiin. 🎥💬 – Posti on aina kuulunut lastenohjelmiin. Ruudussa on näytetty lasten lähettämiä piirustuksia ja luettu kirjeitä. Vuorovaikutusta on näin pidetty yllä perinteisin keinoin, Lilja-Haataja kuvailee. Vaapukkalan Olgan joulukalenteri sijoittui tänä vuonna Elävän arkiston joulukalenteriäänestyksen hopeasijalle 72 757 äänellä. 🥈🎄 Kalenterissa näyttelivät mm. Ritva Valkama, Seela Sella, Martti Suosalo ja Pentti Siimes (1929–2016). 🎭✨ Yle #YleAreena #Joulukalenteri #EläväArkisto #SuomalaisetNäyttelijät #Kulttuuri
Ysärin hittijoulukalenteri on vihdoin katsottavissa Yle Areenassa – tämä juttu kertoo, miten Vaapukkalan Olga syntyi
yle.fi
-
Seurasitko sinä Tuntemattoman sotilaan lukumaratonia? ❤️ ❤️ 70-vuotias klassikkoteos Tuntematon sotilas yhdisti suomalaiset itsenäisyyspäivänä ja sen aattona. Kulttuuritoimittaja ja Tuntematon sotilas -lukumaratonin idean keksinyt Minna Joenniemi on kiitollinen palautteesta, jonka ohjelma on saanut. “Kiitän siitä lämmöstä, jolla olette suhtautuneet niihin moniin erilaisiin ihmisiin, jotka tuli yhteen lukemaan teille Tuntematonta sotilasta”, Joenniemi sanoo. 📺 Striimi keräsi Yle Areenassa reilusti yli miljoona käynnistystä ja Yle Teemalla se tavoitti peräti 1,2 miljoonaa katsojaa. Luku-urakka kesti noin 18 tuntia. Yhdessä tuottajien Sandra Saulon ja Kati Sinisalon kanssa toteutus syntyi kuluneen vuoden aikana. Mukaan osallistui 67 lukijaa. Joenniemi kertoo, että projektin hienous syntyi siitä, että jokaisella lukijalla oli oma tarinansa, jonka he toivat osaksi luentaa. “Havaitsen, että Tuntemattoman sotilaan lukemiselle ei olisi voinut olla parempaa ajoitusta, kun ottaa huomioon maailman tilanteen. Osoittautui, että tälle oli nyt sydämissä kysyntää”, Joenniemi pohtii. ❤️ Tutustu tarkemmin Tarinoita Ylestä: “Tälle oli sydämissä kysyntää” – näin syntyi Ylen Tuntematon sotilas -lukumaraton Ylen yhtiösivulla. Tuntematon sotilas -lukumaraton on katsottavissa myös Yle Areenassa. #Yle #TuntematonSotilas #Lukumaraton #Kirjallisuus
“Tälle oli sydämissä kysyntää” – näin syntyi Ylen Tuntematon sotilas -lukumaraton
yle.fi